Kristiina oikaisi vaistomaisesti pukuaan hoikan vyötärönsä kohdalta. Hän oli tullut tummanpunaiseksi kasvoiltaan Ulfin puhuessa. Ulf naurahti tylysti ja sanoi:
"Mutta jos sinä kantelet aina tuota Gautea, niin käy sinun kai pian kuten viime vuonna. Tule tänne sedän luokse, poika, niin saat syödä samasta kupista."
Kristiina ei vastannut. Hän asetti kolme pikku poikaansa riviin penkille toisen seinän viereen, nouti maitopuurokupin ja veti lasten eteen pienen rahin. Siinä hän syötti heitä, vaikka Naakkve ja Bjørgulf mukisivat — he olisivat tahtoneet syödä itse omalla lusikalla. Toinen pojista oli neljän, toinen kohta kolmen vuoden vanha.
"Missä Erlend on?" kysyi Ulf.
"Margret tahtoi tanssiin, ja hän lähti tätä viemään."
"Onpa hyvä, että miehellä on sen verran älyä, että paimentaa tyttöään", sanoi Ulf.
Kristiina ei taaskaan vastannut mitään. Hän riisui lapset ja pani heidät nukkumaan, Gauten kätkyeen, molemmat toiset aviovuoteeseen. Erlend oli alistunut pitämään ne siellä Kristiinan parannuttua pitkästä sairaudestaan edellisenä vuonna.
Kun Ulf oli kylläinen, oikaisihe hän penkille. Kristiina veti pahkajakkaran kätkyen ääreen, haki villalankakorin ja ryhtyi tekemään keriä liekuttaen aina väliin hiljalleen kätkyttä.
"Etkö sinä aio käydä levolle?" kysyi hän kerran kääntämättä päätään. "Etkö ole väsynyt, Ulf?"
Mies nousi, kohensi hiukan tulta ja tuli talon emännän luo. Hän rupesi istumaan penkille vastapäätä Kristiinaa. Kristiina näki, ettei hän ollut niin juovuksissa kuin tavallisesti oltuaan Nidarosissa useamman päivän.