Tuli aikaisin pimeä, ja pappi sytytti kynttilän. Istuttiin hiljaa katsellen kuolevaa ja kuunnellen sateen rapinaa. Sitten sairas alkoi käydä rauhattomaksi, hänen ruumiinsa vapisi, kasvot mustenivat, ja hänen henkeään näytti ahdistavan. Sira Eirik kohotti häntä hartioista, nosti hänet istuvaan asentoon tukien hänen päätään rintaansa vasten ja pidellen ristiä hänen silmiensä edessä. Lauritsa avasi silmänsä, kiinnitti katseensa ristiinnaulitunkuvaan, joka oli papin kädessä, ja lausui hiljaa, mutta niin selvästi, että useimmat tuvassa olevat sen kuulivat:
"Exsurrexi, et adhuc sum tecum." [Minä heräsin ja minä olen sinun luonasi vielä. Ps. 139, 18.]
Vielä tärisytti ruumista muutama kouristus, ja kuolevan kädet hapuilivat peitteellä. Sira Eirik piti häntä vielä hetkisen itseään vasten. Sitten hän laski varovasti ystävänsä ruumiin takaisin patjoille, suuteli tämän otsaa ja silitti hiukset sen ympäriltä, ennen kuin painoi kiinni silmäluomet ja sieraimet; sitten hän nousi ja alkoi sanella rukousta.
* * * * *
Kristiina sai istua ruumiin vieressä yötä. Lauritsa oli pantu paareille ylisparveen, sillä siellä oli eniten tilaa; odotettiin paljon väkeä valvojaisiin.
Isä näytti Kristiinasta sanomattoman kauniilta kynttilöiden valossa, kullahtavankalpeat kasvot paljaina. Hikiliina oli käännetty alas, ettei se likaantuisi niiden monien käsistä, jotka tulivat katsomaan vainajaa. Sira Eirik ja Kvamin seurakuntapappi lauloivat — jälkimmäinen oli tullut taloon illalla sanoakseen Lauritsalle viimeiset jäähyväiset, mutta oli tullut liian myöhään.
Jo seuraavana päivänä alkoivat vieraat ratsastaa taloon, ja nyt täytyi Kristiinan sopivaisuuden vuoksi paneutua vuoteeseen, koska hän ei vielä ollut käynyt kirkossa. Nyt oli hänen vuoronsa saada lapsivuoteensa koristetuksi silkkipeitteillä ja talon hienoimmilla pieluksilla. Formon kätkyt tuotiin lainaksi kotiin; siinä lepäsi nyt Lauritsa nuorempi, ja joka päivä kävi ihmisiä katsomassa Kristiinaa ja lasta.
Isän ruumis kuului säilyvän kauniina — se oli vain entisestään kellastunut. Eikä kukaan ollut nähnyt kannettavan niin paljon kynttilöitä kuolleen miehen paarien ympärille.
Viidentenä päivänä alkoivat hautajaiskemut, jotka olivat kaikin puolin erinomaiset — kartanolla seisoi yli sata vierasta hevosta, samoin Laugarbrussa; jopa Formoonkin asti oli vieraita majoitettu. Seitsemäntenä päivänä pitivät perilliset perinnön jaon sovussa ja ystävyydessä — Lauritsa oli itse järjestänyt kaiken ennen kuolemaansa, ja kaikki seurasivat tarkasti hänen toivomuksiaan.
Seuraavana päivänä piti ruumis, joka nyt oli Olavinkirkossa, vietämän Hamariin.