Edellisenä iltana — taikka oli pikemminkin jo yö — tuli Ragnfrid pirttiin, jossa tytär nukkui lapsineen. Kartanon emäntä oli hyvin väsynyt, mutta hänen kasvonsa olivat tyynet ja kirkkaat. Hän pyysi palvelusnaisia lähtemään ulos:
"Kyllähän täällä on täyttä joka nurkassa, mutta etteköhän te sentään löytäne sijaa jostakin; minä haluan itse valvoa tyttäreni luona tämän viimeisen yön, jonka olen talossani."
Hän otti lapsen Kristiinan käsistä, kantoi sen lieden luo ja laittoi sen yökuntoon.
"Oudolta mahtanee tuntua teistä, äiti, muuttaa tästä talosta, jossa olette elänyt isäni kanssa niin kauan", sanoi Kristiina. "En ymmärrä, miten te jaksatte sen kestää."
"Jaksaisin vielä vähemmän jäädä tänne", vastasi Ragnfrid tuudittaen Lauritsaa sylissään, "näkemättä isäsi liikkuvan rakennusten väliä."
"Sinä et ole milloinkaan kuullut, mistä se johtui, että me muutimme tänne laaksoon ja jäimme tänne asumaan", jatkoi hän vähän ajan kuluttua. "Siihen aikaan, kun meille tuli sana Ivarin, minun isäni hengenlähdön lähestymisestä, en minä ollut ratsastuskunnossa; Lauritsan täytyi lähteä pohjoiseen yksin. Muistan, kuinka se ilta oli kaunis, jolloin hän lähti — hänestä oli jo silloin niin hauska ratsastaa illalla, viileässä; hän aikoi ehtiä Osloon yöksi — se oli juuri juhannuksen alla. Minä saatoin häntä siihen saakka, missä kartanon tie yhtyy kirkkotiehen — muistatko? Siinä on pari isoa kalliota ynnä vierinkivimaata — ne ovat Skogin kivisimmät tienoot, johon kuivuus aina käy kiinni; mutta sinä vuonna kasvoi vilja hyvin noissa saroissa, ja me puhuimme siitä. Lauritsa käveli hevostaan taluttaen, ja minä talutin sinua — sinä olit neljän talven vanha.
"Kun tulimme tienristeykseen, tahdoin minä, että sinä olisit juossut takaisin kartanoon. Sinä et olisi lähtenyt, mutta silloin sanoi isäsi, että koettaisit etsiä viisi valkoista kiveä ja panna ne ristiin puron pohjalle lähteen alapuolelle — se suojelisi häntä Mjørsametsän peikoilta, kun hän ratsasti ohi. Silloin sinä lähdit juoksemaan."
"Onko sellainen taika?" kysyi Kristiina.
"En minä ole kuullut sitä ennen enkä sen jälkeen. Luulen isäsi keksineen sen sillä hetkellä. Etkö sinä muista, miten hän keksi kaikenlaista leikkiessäsi sinun kanssasi?"
"Kyllä minä muistan."