Vieraista oli kanslerin menettely arvotonta — mutta jutulle naurettiin kuitenkin. Simon kuunteli sitä vaiteliaana, istuen käsi poskella. Hänen mielestään Erlend ilmaisi ystävyytensä Erling Vidkuninpoikaa kohtaan omituisella tavalla — tuosta tarinastahan kävi ilmi, että Erlingin oli täytynyt olla poissa tasapainosta voidessaan uskoa, että pojannulikka, joka vasta oli tullut maalta, uskaltaisi pilkata häntä vasten silmiä kuninkaan kartanon salinportailla. Sitä, että Erlend olisi välittänyt Simonin entisestä lankoudesta Elin-rouvaan ja Erlingiin, ei hän olisi voinut odottaakaan.
"Mitä sinä ajattelet, Kristiina?" hän kysyi — Kristiina istui ääneti paikallaan, suorana ja kädet ristissä helmassa. Kristiina vastasi:
"Minä ajattelin Margretia."
Yöllä, kun Simon ja Erlend pistäytyivät asialla ulkona, säikähdyttivät he erilleen parin, joka oli seisonut nurkan takana. Yöt olivat kirkkaat, ja Simon tunsi Gimsarin Haakonin ja Margret Erlendintyttären. Erlend katsoi heidän jälkeensä — hän oli jokseenkin selvä, ja Simon näki, että tämä ei miellyttänyt häntä, mutta hän sanoi kuin anteeksipyytäen noiden kahden tunteneen toisensa lapsuudesta asti ja aina leikitelleen keskenään. Simon ajatteli, että vaikkapa siinä ei olisikaan mitään sen enempää, oli sittenkin sääli Haakonin nuorta vaimoa Ingebjørgia.
Mutta aamulla kävi nuori Haakon asialla Nikulauksen talossa ja hän kysyi myöskin Margretia. Silloin Erlend kivahti hänelle:
"Minun tyttäreni ei ole mikään Margret sinulle. Ellette saaneet asioitanne puhutuksi eilen, niin saat pitää sanottavasi omina hyvinäsi —"
Haakon kohautti olkaansa ja pyysi lähtiessään sanomaan terveisiä Margaretalle.
* * * * *
Husabyläiset jäivät Nidarosiin käräjien loppuun, ja Simonilla oli jokseenkin ikävä. Erlend oli vähän väliä kärtyinen siitä, että Gunnulf oli antanut sairashuoneelle, joka oli toisella puolella hedelmätarhan, käyttöoikeuden eräisiin sillä puolella oleviin rakennuksiin samoin kuin osuuden puutarhaan. Erlend olisi tahtonut välttämättä ostaa sairashuoneelta takaisin nuo oikeudet; hän ei pitänyt siitä, että sairaita kuljeskeli tarhassa ja kartanolla — jotkut näistä olivat ilkeät katsellakin — ja hän pelkäsi lastensa saavan tartunnan. Mutta hän ei päässyt sovintoon munkkien kanssa, joiden oma sairaala oli.
Ja sitten Margret Erlendintyttären asiat. Simon huomasi ihmisten juoruavan tästä hiukan ja näki sen koskevan Kristiinaan, mutta isä suhtautui asiaan yhtäkaikkisesti; hän luuli kai voivansa suojella tytärtään eikä uskonut asiasta sen pahempaa. Kuitenkin hän kertoi eräänä päivänä Simonille, että Kløng Arenpoika tahtoisi saada hänen tyttärensä, mutta ettei hän tiennyt oikein mitä vastata. Hänellä ei ollut muuta islantilaista vastaan kuin että tämä oli papin poika — ei ollut oikein suotavaa, että näistä päästäisiin sanomaan, että molempien puolella oli vikaa sukuperässä. Muuten oli Kløng miellyttävä mies, iloluontoinen, viisas ja erittäin oppinut. Hänen isänsä Sira Are oli kasvattanut hänet luonaan ja opettanut häntä; hän oli aikonut pojastaan pappia ja oli jo alkanut hakea tälle erikoislupaa, mutta silloin Kløng kieltäytyi antamasta vihkiä itseään. Näytti siltä kuin Erlend olisi antanut asian raueta. Ellei parempaa naimakauppaa tarjoutuisi, niin saattoihan hän antaa tytön Kløng Arenpojalle myöhemmin.