"Pyydä sinä, Simon, häntä — hän ei voi kieltäytyä tanssimasta sinun kanssasi."

Simon kohottausi puoleksi ja tarjosi kätensä, mutta Kristiina pudisti päätään: "Älä pyydä minua, Simon — minä olen niin väsynyt —"

Erlend odotti hetkisen; hän näytti pahastuvan. Sitten hän meni takaisin Sunniva-rouvan luo, tarttui hänen käteensä piirissä ja huusi samalla, että Margretin vuoro oli laulaa.

"Kuka tuo on, joka kulkee tytärpuolesi vieressä?" kysyi Simon. Hän ajatteli, että sen miehen näöstä hän ei pitänyt — vaikka tällä oli komea ja varma olemus, terve, ruskea ihonväri, kauniit hampaat ja välkkyvät silmät, jotka kuitenkin sijaitsivat liian lähellä toisiaan. Sitten hänellä oli vielä suuri, voimakas suu ja luja leuka, mutta otsa oli kapea. Kristiina vastasi, että tämä oli Haakon Eindridenpoika Gimsarista, Tore Eindridenpojan, Gauldølan läänin lääninherran pojanpoika. Haakon oli aivan äskettäin mennyt naimisiin tuon pienen, kauniin nuoren vaimon kanssa, joka istui laamanni Olavin sylissä — tämä oli hänen kumminsa. Simon oli jo ehtinyt huomata tuon naisen, sillä tämä muistutti vähän hänen ensimmäistä vaimoaan, vaikka ei ollut yhtä kaunis. Saatuaan nyt kuulla heidän olevan vähän sukuakin hän meni Ingebjørgin luokse ja istuutui puhelemaan hänen kanssaan.

Piiri hajosi jonkin ajan kuluttua. Vanhempi polvi hakeutui juomien ääreen, mutta nuoret jatkoivat vielä laulua ja leikkiä. Erlend tuli lieden luo parin vanhemman miehen kera, mutta talutti vielä Sunniva-rouvaa kädestä, ikään kuin ajatuksissaan. Miehet kävivät istumaan tulen läheisyyteen; rouvalle ei jäänyt sijaa, vaan hän jäi seisomaan Erlendin eteen syöden saksanpähkinöitä, joita Erlend rikkoi sormiensa välissä.

"Sinä olet huomaamaton isäntä, Erlend", sanoo hän yhtäkkiä. "Sinä istut itse ja annat minun seisoa —"

"Istu sinäkin", sanoo Erlend temmaten hänet syliinsä. Toinen rimpuilee vastaan, nauraa ja huutaa talon emännälle kysyen, huomaako tämä, miten Erlend kohtelee häntä.

"Erlend tekee sen hyvyydestä", vastaa Kristiina nauraen. "Kun minun kissani pyyhkii itseänsä hänen sääreensä, nostaa hän sen syliinsä."

Erlend ja Sunniva-rouva jäivät istumaan entiseen tapaan, ikään kuin eivät olisi olleet millänsäkään, mutta molemmat olivat punaisia. Erlendin toinen käsi oli löyhästi rouvan ympärillä, ikään kuin hän tuskin olisi huomannut Sunnivan istuvan siinä, kun hän itse jatkoi herrojen kanssa puhetta Erling Vidkuninpojan ja kansleri Paalin välisestä epäsovusta, joka askarrutti kovasti ihmisten mieliä. Erlend sanoi Paal Baardinpojan osoittaneen monta kertaa vihaansa Erlingiä kohtaan suorastaan akkamaisella tavalla; — mitä sanotaan esimerkiksi tällaisesta tapauksesta:

Viime kesänä oli eräs Lapin seudun nuorista pojista tullut päällikköjen kokoukseen tarjoutuakseen kuninkaan palvelukseen. Tuo poika-parka oli niin innokas oppimaan henkivartioston tapoja ja hoviherran eleitä, että tahtoi myös koristaa puhettaan vierasmaalaisilla sanoilla — minun aikanani harjoitettiin ranskaa, mutta nyt kelpaa vain ruotsi — ja niin kysyy tuo poika kerran toisilta, mitä sana traakig merkitsee norjan kielellä. Paal-herra sattui kuulemaan sen ja sanoo: "Traakig" [= tråkig = ikävä], hyvä ystävä, on esimerkiksi Elin, Erling-herran rouva". Lapin poika luulee sen nyt merkitsevän jotakin kaunista ja säädykästä, sillä sellainenhan on Erling-herran rouva; tuo raukka ei varmaankaan ollut kuullut rouvan puhuvan. Mutta eräänä päivänä tapaa Erling-herra hänet saliin vievillä portailla, pysähtyy ja kysyy ystävällisesti, onko poika viihtynyt kaupungissa, sekä lähettää terveisiä tämän isälle. Poika kiittää ja sanoo tuottavansa isälleen mitä suurimman ilon sillä, että voi tuoda terveisiä teiltä, hyvä herra, ja ikävältä rouvaltanne". Herra Erling läimäyttää häntä korvalle, niin että nuorukainen lentää monta askelta taapäin, kunnes eräs mies ottaa hänet vastaan. Siitäkös syntyy häly, ihmisiä rientää luo ja asia selvitetään. Erling on vimmoissaan — hänhän joutui naurunalaiseksi — mutta ei ole tietävinään. Kansleri kuuluu aina nauravan tätä juttua kertoessaan ja sanovan, että hänen olisi pitänyt neuvoa, että "traakig" merkitsee sellaista kuin drotsi itse oli — silloin ei poika olisi voinut erehtyä.