Kristiina nousi ja sanoi hiljaa miehelleen:
"Sittenkin minä suon hänelle sen, että asia tulee haudatuksi — jos se käy päinsä. Te miehet", sanoi hän kääntyen huovien puoleen, jotka seisoivat ympärillä, "olettehan te niin uskolliset herrallenne, ettette kerro tästä ennen kuin hän on puhunut teille, mistä tämä riita Haakonin ja hänen välillään syntyi —"
Kaikki miehet vastasivat myöntäen. Eräs uskalsi sanoa heidän heränneen naisen huutoon; se oli kuulunut siltä kuin hänet olisi yritetty väkisin maata — sitten oli joku hypännyt heidän katolleeen, mutta oli kai luisunut alas jäätikölle, he olivat kuulleet liukumista ja sitten mätkähdyksen maahan. Mutta Kristiina käski miestä vaikenemaan. Samassa tuli Sira Eiliv juosten.
Erlend kääntyi ja meni sisään, mutta vaimo juoksi perästä ja tahtoi tunkeutua ohi. Kun Erlend meni parven portaita kohti, juoksi Kristiina jälleen väliin ja tarttui Erlendin käsivarteen:
"Erlend — mitä sinä aiot tehdä lapselle?" kysyi hän nopeasti katsoen miehensä hurjannäköisiin, harmaankalpeisiin kasvoihin.
Erlend ei vastannut, vaan koetti työntää häntä luotaan, mutta Kristiina ei päästänyt häntä.
"Odota, Erlend, odota — hänhän on lapsesi! Ethän sinä tiedä — mieshän oli täysissä pukimissa", yritti hän rukoilla epätoivoisena.
Erlend ärjähti ääneen ennen kuin vastasi — Kristiina valahti kalmankalpeaksi kauhusta — Erlendin puhe oli niin raakaa ja hänen äänensä vieras villistä tuskasta.
Sitten Kristiina otteli ääneti raivostuneen miehensä kanssa — Erlend ärisi ja puri hammasta. Kunnes Kristiina näki hänen katseensa hämärässä:
"Erlend — anna minun mennä hänen luokseen ensin. Minä en ole unohtanut päivää, jolloin itse en ollut Margretia parempi —"