Nostaessaan kasvonsa käsistään hän näki Gauten nousevan mäkeä. Kristiina istui hiljaa odottaen siksi kunnes poika seisoi hänen edessään, sitten hän ojensi kätensä ja tarttui Gauten käteen. Kiveä, jolla hän istui, ympäröi puhdas avoin nurmikenttä.
"Kuinka sinä olet toimittanut isäsi asian, poikani?" kysyi hän hiljaa.
"Kuten isä käski, äiti. Pääsin taloon kenenkään näkemättä. Ulf ei ollut kotona, ja silloin minä poltin isän antaman pakan tuvan liedessä. Minä otin sen ulos liinasta." Hän arveli vähän aikaa. "Äiti — siinä oli yhdeksän sinettiä —"
"Poikani." Äiti kohotti kätensä Gauten olkapäille ja katsoi poikaa silmiin. "Sinun isäsi oli pakko uskoa sinun käsiisi suuria asioita. Ellet voi olla puhumatta siitä — niin kevennä mieltäsi äidille. Mutta eniten iloitsen, jos voit olla kokonaan vaiti, poikani!"
Nuo valoisat kasvot, nuo sileät, pellavankeltaiset hiukset, nuo suuret silmät, tuo täyteläinen, kiinteä punainen suu — muistuttivat ilmielävästi Kristiinan isää. Gaute nyökkäsi. Sitten hän kiersi käsivartensa äidin kaulalle. Suloinen tuska sydämessään Kristiina tunsi voivansa nojata päänsä vasten pojan hentoa rintaa; Gaute oli niin pitkä, että kun hän nyt seisoi ja äiti istui, ylettyi Kristiinan pää hänen sydämensä kohdalle. Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin hän nojasi lapseensa. Gaute sanoi:
"Isak oli yksin kotona. En näyttänyt hänelle mitä minulla oli, sanoin vain, että minulla oli semmoista, minkä tahdoin polttaa. Silloin hän teki suuren tulen liedelle ennen kuin lähti satuloimaan hevosta."
Äiti nyökkäsi. Poika irrotti kätensä, kääntyi häneen ja kysyi lapsellisen pelon vallassa ja ihmettelevin äänin:
"Äiti, tiedätkö sinä mitä ihmiset puhuvat — ne puhuvat, että isä — tahtoi päästä kuninkaaksi —"
"Ei se kuulu uskottavalta, poika —", vastasi Kristiina hymyillen.
"Mutta hän kelpaisi siihen syntynsä puolesta", sanoi poika vakavasti ja ylpeillen. "Ja minusta isä kelpaisi siihen paremmin kuin useimmat muut —"