Kristiina koetti luoda itselleen käsityksen miehensä asiasta.
Ei hän ymmärtänyt sitä niin vaaralliseksi; Erling Vidkuninpoika ja kuninkaan serkut Sudrheimista olivat olleet syytteessä maankavalluksesta ja kapinanhankkeista — ja he elivät yhä rauhassa rikkauksineen valtakunnan rajojen sisällä, joskaan eivät olleet kuninkaan suosiossa yhtä suuresti kuin ennen.
Luultavasti oli Erlend ryhtynyt joihinkin laittomiin hommiin Ingebjørg-rouvan hyväksi. Hänhän oli koko ajan ylläpitänyt ystävyyttään korkeaan sukulaiseensa; Kristiina tiesi hänen viisi vuotta sitten Tanskassa käydessään tehneen Ingebjørg-rouvalle joitakin palveluksia, jotka täytyi pysyttää salassa. Nyt, kun Erling Vidkuninpoika oli ottanut ajaakseen Ingebjørg-rouvan asiaa, tahtoen hankkia hänelle vallan hänen Norjassa omistamiinsa tiloihin — oli mahdollista, että Erling oli neuvonut Ingebjørg-rouvan Erlendin puoleen tai että rouva itse oli pyytänyt apua isänsä serkulta Erlingin ja kuninkaan välien kylmettyä. Ja että Erlend oli menetellyt varomattomasti —
Mutta ei ollut helppo ymmärtää, miten Sundbun sukulaiset olivat voineet sotkeutua asiaan.
Kuitenkaan ei asia voinut mitenkään päättyä toisin kuin että Erlend pääsisi sovintoon kuninkaan kanssa, ellei hän ollut tehnyt muuta kuin ottanut liian innokkaasti osaa kuninkaan äidin asioihin.
Maankavallusjuttu. Kristiina oli kuullut Audun Hugleikinpojan kukistumisesta — se oli tapahtunut Lauritsan nuoruudessa. Mutta herra Audunia oli syytetty hirveistä rikoksista. Lauritsa oli sanonut, että kaikki oli ollut valhetta — neito Margret Eirikintytär oli kuollut Bergenin piispan käsivarsille, eikä Audun ollut edes mukana matkalla, joten hän ei ollut voinut myydä tätä pakanoille. Isabel neito oli kolmetoistavuotias, mutta Audun yli puolensataa ajastaikaa tuodessaan tämän kuningas Eirikin morsiameksi — oli syntistä kallistaa korvaansakaan huhuille, joita kulki tuosta morsiamenhakumatkasta. Audunin lauluja ei isä antanut laulaa kodissaan ja kartanossaan. Ja Audun Hestakornista kerrottiin ennen kuulumattomia — hänen sanottiin myyneen koko Haakon-kuninkaan sotavoiman Ranskan kuninkaalle ja luvanneen purjehtia apuun kahdellatoistasadalla laivalla — ja saaneen tästä palkkioksi seitsemän tynnyriä kultaa. Mutta milloinkaan ei ollut päästy täysin selville, minkä tähden Audun Hugleikinpojan oli täytynyt kuolla Nordnesin hirsipuussa.
Hänen poikansa oli paennut maasta — ihmiset sanoivat hänen ottaneen pestin Ranskan kuninkaan väkeen. Aalhusin ritarin pojantyttäret, Gyrid ja Signe, olivat lähteneet isoisänsä kuolinpaikalta tämän tallirengin seurassa. He kuuluivat elävän köyhinä talonpoikaisvaimoina jossakin Haddingjadalin tunturiseudussa.
Oli toki hyvä, ettei heillä ollut tyttäriä. Ei, pois tällaiset ajatukset. Ei ollut luultavaa, että Erlendin asia päättyisi huonommin kuin — kuin Erling Vidkuninpojan taikka Haftorinpoikain —
Nikulaus Erlendinpoika, Husabyn herra. Nyt hän vasta sen ymmärsi, että Husaby oli kaunein kartano Norjan maassa.
Hän yrittäisi lähteä Baard-herran puheille. Baard-herra oli aina ollut hänen ystävänsä. Samoin laamanni Olav — ennen vanhaan. Mutta Erlend oli kiivastunut niin kovasti, kun laamannin lausunto oli langennut häntä vastaan kaupunkitalo-asiassa. Ja Olav oli pahoillaan kummityttärensä miehen onnettomuudesta.