"Simon! Simon — minä en tiennyt — en tiennyt mitä sanoin!"
"Nyt tiedät sen!"
Simonin ääni oli aivan soinnuton. Hän seisoi liikahtamatta, katsomatta toiseen.
Erlend katsoi neuvottomasti ympärilleen. Pilviharson takaa häämötti kuun kalpea laita, ja ilma oli täynnä pieniä kovia lumijyviä. Erlend hytisi kylmästä.
"Minne — minne sinä lähdet?" kysyi hän kohmeissaan katsoen miestä ja hevosia.
"Hakemaan toista majapaikkaa", sanoi Simon lyhyesti. "Pitäähän sinun ymmärtää, että täällä minä en viitsi olla —"
"Simon!" huudahti Erlend. "— En tiedä mitä antaisin, jos saisin sen sanomattomaksi —!"
"En minäkään tiedä", vastasi toinen äskeisellä äänellä.
Parven ovi avautui. Kristiina astui solaan lyhty kädessä — hän kumartui kaiteen yli ja katsoi alas:
"Sielläkö te seisotte?" kysyi hän kirkkaalla äänellä. "Mitä te teette siellä ulkona tähän aikaan?"