"Minähän puhuin suutuspäissäni", sanoi Kristiina hiljaa ja nöyrästi. Sitten hän kertoi mitä oli odottanut viime päivinä. Erlend istui hiiskahtamatta häntä kuunnellen.
"Milloinkahan se päivä koittaa, jolloin sinä tunnet olevasi kotona minun luonani Husabyssä", sanoi Erlend kumartuen hänen ylitseen pimeässä.
"Ei kai siihen ole enää viikkoa enempää", kuiskasi Kristiina epävarmasti nauraen. Erlendin painaessa kasvonsa hänen kasvojaan vasten kietoi Kristiina äkkiä käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli häntä kiihkeästi.
"Nyt sinä ensimmäistä kertaa tahdot syleillä minua sen jälkeen kun sinua löin", sanoi Erlend matalalla äänellä. "Pitkävihainen olet, oma Kristiinani —"
Kristiina ajatteli, että hän nyt uskalsi hyväillä Erlendiä tämän pyytämättä ensimmäistä kertaa sen illan jälkeen, jolloin Erlend oli huomannut hänen olevan raskaana.
Mutta tämän jälkeen oli Erlend niin hyvä hänelle, että Kristiina katui kaikkia vihojaan.
IV
Yrjön-messu tuli ja meni. Kristiina oli uskonut aivan varmasti ainakin siihen mennessä synnyttävänsä. Mutta pian oli Maarian-messu ja paastonaika, ja hän odotti yhä.
Erlendin oli lähdettävä Nidarosiin puolipaastokäräjille; hän arveli ehtivänsä varmasti kotiin maanantai-illaksi, mutta vielä keskiviikkoaamunakaan ei hänt kuulunut. Kristiina istui tuvassa tietämättä mihin ryhtyä — häntä ei haluttanut oikeastaan ryhtyä mihinkään.
Valo lankesi sisään räppänästä — ulkona tuntui olevan oikein keväistä tänään. Sitten hän nousi ja viskasi vaipan ylleen.