"En tiedä. En minä taida käydä sänkyyn tänään."
"Oletko sinä sairas?" kysyivät molemmat kumartuen hänen puoleensa.
"En tiedä", sanoi hän kuten äsken. Hän koetti selkäpuoltaan. "Tuntuu niin kummalta ristiluissa."
Erlend hyppäsi paikaltaan ja juoksi ovelle. Gunnulf seurasi perästä. Hän sanoi: "On paha, ettette ole kutsuttaneet apuvaimoja aikaisemmin. Onko hän odottanut jo kauan?"
Erlend lensi hehkuvan punaiseksi ja sanoi sitten:
"Kristiina arveli tulevansa toimeen omine palvelusneitoineen. Parilla on ollut lapsia itsellään." Hän koetti nauraa.
"Ei sinulla ole paljon älyä!" Gunnulf katsoi häneen. "Jokaisen töllin akalla on naapurivaimoja apunaan käydessään lapsivuoteeseen — pitääkö sinun vaimosi piiloutua nurkkaan kuin kissa, joka saa pentuja! Ei, hyvä veli, sen verran miestä sinussa pitää olla, että haetat hänelle seudun parhaimmat emännät."
Erlend painoi alas häpeästä punaiset kasvonsa:
"Se on totta, veli. Minä ratsastan itse alas Raasvoldiin — ja lähetän miehiä muihin kartanoihin. Jää sinä Kristiinan luo!"
"Lähdetkö sinä pois?" kysyi hänen vaimonsa peloissaan, nähdessään Erlendin ottavan päällysvaatteensa.