"Sisareni", sanoi pappi hiljaa laskien kätensä hänen päänsä päälle. "Niin syntinen sinä et voi kuitenkaan olla, lapsiraukka, että olisit unohtanut, että samoin kuin Jumala voi puhdistaa ruumisruton saastuttaman ihmisen taudista, voi hän puhdistaa sinun sielusi synnistä —"
"Enpä tiedä", itki Kristiina kasvot papin hihaa vasten. "Enpä tiedä — mutta minä en osaa katuakaan, Gunnulf. Pelkään, mutta kuitenkin — Pelkäsin silloin, kun seisoin kirkon ovella Erlendin rinnalla ja pappi vihki meitä — pelkäsin mennessäni häämessuun hänen kanssaan — kultakruunu päässä ja hiukset hajallaan, sillä en ollut rohjennut tunnustaa isälleni häpeääni ja sovittamatonta syntiäni, en ollut uskaltanut tunnustaa totuutta omalle papillemmekaan. Mutta tämän talven aikana, huomatessani tulevani päivä päivältä rumemmaksi — olen pelännyt vielä enemmän, sillä Erlend ei ollut enää sellainen minua kohtaan kuin ennen — en voinut olla muistamatta sitä aikaa, jolloin hän kävi illoin luonani Skogin parvella —"
"Kristiina", pappi koetti kohottaa hänen kasvojaan, "sinä et saa ajatella sitä nyt —! Sinun pitää ajatella, että Jumala on näkevä surusi ja katumuksesi. Käänny lempeän Neitsyt Maarian puoleen, joka säälii jokaista surevaista."
"Etkö sinä käsitä — minähän saatoin toisen ihmisen päättämään päivänsä —"
"Kristiina", sanoi pappi ankarasti. "Kuinka sinä uskallat olla niin ylpeä, että luulet voivasi tehdä niin pahan synnin, ettei Jumalan armo riittäisi sitä sovittamaan?"
Hän silitti silittämistään Kristiinan hunnun peittämää päätä.
"Etkö muista, sisareni, miten paholainen kiusasi Pyhää Marteinia. Sielunvihollinen kysyi, uskalsiko Pyhä Martein luottaa siihen, että hänellä oli oikeus antaa anteeksi kaikki hänelle tunnustetut synnit, jolloin piispa vastaisi: 'Sinullekin minä uskallan luvata Jumalan anteeksiannon samalla hetkellä, jona sitä pyydät — kun vain heität pois ylpeytesi ja uskot, että hänen rakkautensa on sinun vihaasi suurempi' —"
Gunnulf silitti edelleen itkevän naisen päätä. Sillä välin hän ajatteli, että näinkö Erlend oli kohdellut nuorikkoaan. Hänen suunsa muuttui kalpeaksi ja kovaksi.
Audfinna Audunintytär oli ensimmäinen apuvaimo, joka tuli taloon. Hän tapasi Kristiinan pikkutuvassa; Gunnulf istui hänen luonaan ja pari naista hääräili huoneessa.
Audfinna tervehti kunnioittavasti pappia, mutta Kristiina nousi ja meni häntä vastaan käsi ojossa.