"Kiitos, Audfinna, että tulit — tiedän, ettei teillä kotona ole helppo tulla toimeen sinun poissa ollessasi."
Gunnulf oli katsonut tutkivasti vaimoon. Nyt hänkin nousi:
"Hyvin teit, kun tulit näin pian; veljeni vaimon täytyy saada luokseen joku, johon hän voi luottaa — hän on vieras tällä seudulla ja kokematon."
"Herra Jeesus, hän on yhtä valkea kuin hänen huntunsa", kuiskasi Audfinna. "Luuletteko, herra, että uskallan antaa hänelle pienen unijuoman — hän tarvitsee varmasti vähän lepoa ennen kuin pahempi alkaa."
Hän puuhasi hiljaa ja nopeasti, tunnusteli vuodetta, jonka palvelusnaiset olivat varustaneet lattialle, ja pyysi näitä tuomaan useampia patjoja ja lisää olkia. Sitten hän pani pieniä kivisiä patoja, joissa oli yrttivettä, liedelle lämpiämään. Sen jälkeen hän ryhtyi aukomaan Kristiinan puvussa olevia nauhoja ja solmuja, ja veti viimeksi neulat sairaan tukasta.
"Enpä ole nähnyt ennen näin komeata tukkaa", sanoi hän, kun koko tuo kullanruskea hiustulva valahti alas kalpeiden kasvojen ympärille. Sitten hän sanoi nauraen: "Ei tämä ole voinut menettää väriä eikä valtaa, vaikka se onkin riippunut hajallaan vähän kauemmin kuin oikein oli."
Hän sijoitti Kristiinan mukavasti patjojen väliin lattialle ja peitti hänet hyvin.
"Juo nyt tämä, niin et tunne polttoja niin pahasti — ja koeta nukkua, jos voit."
Gunnulf aikoi nyt lähteä. Hän tuli Kristiinan luo ja kumartui tämän yli.
"Rukoilethan sinä minun puolestani, Gunnulf?" kysyi Kristiina anovasti.