Simon nosti nopeasti katseensa ja nipisti huulensa yhteen:
"Huomaan, ettet sinä sittenkään ole perillä asiasta."
"En ole käynyt ulkopuolella Husabyn pihaa koko talvena", sanoi Kristiina. "Ja harva on osunut meille. Mutta olen kuullut puuhattavan tuota naimaliittoa."
"No niin, voithan kuulla sen minunkin suustani — pian se kai leviää tännekin." Hän mietti hiukan: "Gjavvald kuoli syksyllä — hän putosi hevosen selästä ja taittoi selkänsä. Muistatko sen paikan, juuri ennen kuin tullaan Dyfriniin, jossa tie kääntyy joen itäpuolelle ja jossa on äkkijyrkkä rinne — ei, ethän sinä voi muistaa. Olimme matkalla heidän kihlajaisiinsa; Arne poikineen oli tullut hakemaan meitä laivalla Osloon." Simon vaikeni.
"Sigrid taisi mennä mielellään Gjavvaldille?" kysyi Kristiina arasti ja ahdistuneesti.
"Olisi mennyt", sanoi Simon. "Ja hän sai tälle pojan — apostolinmessunpäivänä keväällä —"
"Voi, Simon!"
Sigrid Andreksentytär, jolla oli ruskeat kiharat ja pienet pyöreät kasvot! Kun hän nauroi, syntyi hänen poskiinsa syvät kuopat. Hymykuopat ja lapsekkaat pienet hampaat — niin oli Simonillakin ollut. Kristiina muisti, että hänen käydessään vieraammaksi sulhastaan kohtaan se oli näyttänyt hänestä epämiehekkäältä, varsinkin sitten, kun hän oli tutustunut Erlendiin. Sigrid ja Simon olivat hyvin samannäköiset — mutta Sigridille oli vain eduksi, että hän oli niin lylleröinen ja nauruisa. Hän oli ollut neljäntoista vuoden vanha siihen aikaan. Niin iloista naurua kuin Sigridin ei Kristiina ollut kuullut koskaan. Simon kiusoitteli usein nuorinta sisartaan ja leikitteli hänen kanssaan lakkaamatta — Kristiina oli huomannut hänen pitävän sisaruksistaan eniten Sigridistä.
"Tiedäthän, että isä piti eniten Sigridistä", sanoi Simon. "Siksi hän tahtoi ensin nähdä, voisivatko Sigrid ja Gjavvald pitää toisistaan, ennen kuin kauppa päätettäisiin Arnen kanssa. Ja nämä pitivät toisistaan — minun mielestäni enemmän kuin hyvä oli — aina he nykivät toisiaan, kun sattuivat kohdakkain, ja vilkuilivat ja nauroivat — tämä tapahtui viime kesänä Dyfrinissä. Mutta he olivat niin nuoria. Eihän kukaan osannut aavistaa. Ja Astrid taaskin, sinähän tiedät, että hän oli kihlattu jo silloin kun sinä ja minä — No, hän ei pannut vastaan, onhan Torgrim rikas ja hyväkin tavallaan — hänelle ei vain kelpaa oikein kukaan eikä mikään, ja sitten hän luulee potevansa kaikkia tauteja ja vaivoja mitä maailmassa on. Me iloitsimme siis kaikki, kun Sigrid oli niin mielissään omasta naimisestaan.
"Ja kun sitten kannoimme Gjavvaldin kartanoon — Halfrid, vaimoni, järjesti asiat niin, että Sigrid tuli meidän luoksemme Mandvikiin. Ja silloin selvisi, että hän kantoikin Gjavvaldin lasta."