Ja pitikö hänen nyt nähdä kamppailunsa loppuvan tähän päätökseen! — Oliko hän kantanut kohdussaan parven levottomia haukanpoikasia, jotka istuivat pesänsä reunalla ja odottelivat kärsimättömästi sitä hetkeä, jolloin heidän siipensä kantaisivat heidät kauas sinertävien tuntureiden yli. Ja heidän isänsä läjäytti vain kämmeniään yhteen ja nauroi — lentäkää, lentäkää, haukanpoikaseni —!
Verisiä riekaleita hänen sydänjuuristaan he kiskoisivat mukaansa lentäessään pois, ja siitä he eivät tietäisi mitään. Ja sitten hän jäisi istumaan jälleen ypö yksin, ja kaikki sydänjuuret, jotka kerran olivat solmineet hänet kiinni vanhaan lapsuudenkotiin, hän oli itse ratkonut irti. — Sellaiseksi tulisi hänen elämänsä sitten, ettei se ole elävän eikä kuolleen ihmisen oloa —.
* * * * *
Hän kompastelihe, syöksähteli suinpäin eteenpäin valjun hallavalla, rutikuivalla poronjäkäläpohjalla, viitta kietaistuna tiiviisti korville, sillä mieltä etoi, kun se tarrautui kiinni mäntyjen käppyräoksiin. Vihdoin viimein hän pääsi niille pienille niittysaroille, joita aukeni pitäjäntuvan ja kirkon pohjoispuolella. Hoiperrellessaan liejuista niittyä pitkin, hän erotti edessään ihmishahmon. "Sinäkö se olet, Kristiina?" Hän tunsi huutajan miehekseen.
"Kauanpa sinä viivyitkin", sanoi Erlend. "On jo yötinen aika,
Kristiina. Minä rupesin pelkäämään sinun puolestasi."
"Rupesiko sinua pelottamaan minun takiani?" Kristiinan ääni soinnahti kalseammalta ja tylymmältä kuin hän tahtoikaan.
"Eipä juuri pelottamaankaan. Mutta pistipä vain päähäni, että lähtisin hakemaan sinua."
He eivät vaihtaneet monta sanaa astuessaan kahden etelään päin. Oli aivan hiljaista heidän kartanolle tullessaan. Jotkin kotona olevista hevosista syödä narskuttivat nurmea seinävierillä, mutta kaikki väki oli jo nukkumatiloillaan.
Erlend meni suoraan ylisparvea kohti, mutta Kristiina poikkesi kodalle päin. "Vilkaisenpahan sinne", vastasi hän miehensä kysymykseen.
Mies seisoi ylistuvan parvekkeella nojaten kaiteeseen ja odotellen vaimoaan, jonka näki tulevan kodasta palava päre kädessä ja menevän keittiöön. Mies odotteli aikansa — sitten hän juoksi alas ja meni vaimonsa perästä keittiöön.