"Minun isävainajani —. Sira Eirik, minä olen rukoillut niin hartaasti, että minun sallittaisiin nähdä hänet silmilläni edes yhden ainokaisen kerran. Minä ikävöin niin suunnattomasti saada nähdä häntä, Sira Eirik — ja ehkä minä silloin saisin tietää hänen näöstään, mitä hän toivoisi minun tekevän. Jospa vain voisin saada neuvon isältäni —" Hänen täytyi purra huuliaan yhteen, ja hän pyyhkäisi röijynsä helmalla pois kyyneleet, joita väkisin pyrki silmiin.
Pappi pudisti päätään.
"Rukoile sinä vain hänen sielunsa puolesta, Kristiina — vaikka uskonkin varmasti, että Lauritsa ja äitisi ovat jo kauan sitten löytäneet lohdun niiden luona, joilta he etsivät lohtua kaikkiin suruihinsa maan päällä eläessään. Ja totisesti pysyy Lauritsa sielläkin uskollisena rakkaudessaan sinuun ja — mutta sinun rukouksesi ja meidän messumme hänen sielunrauhansa puolesta solmivat siteen hänen ja sinun sekä meidän kaikkien välille. Millä tavoin se tapahtuu — kas se on niitä salaperäisiä asioita, joita meidän on vaikea ymmärtää — mutta älä epäilekään, etteikö se tapa ole parempi kuin että häntä häirittäisiin ikuisessa rauhassaan anomalla häntä tulemaan tänne ja ilmestymään sinulle —."
Kristiinan piti istua vähän aikaa ennen kuin hän jaksoi hillitä mielenliikutustaan sen verran, että uskalsi puhua. Mutta sitten hän kertoi papille kaikki tyynni, mitä oli tapahtunut hänen ja Erlendin välillä tuona iltana keittiötuvassa istuttaessa, ja toisti tarkoin muistamansa mukaan joka sanan, mikä silloin oli tullut lausutuksi.
Pappi istui kauan vaiti hänen lopetettuaan. Silloin Kristiina löi kätensä kiihkeästi yhteen ja huusi:
"Sira Eirik! Tuntuuko sinusta, että minä tein suuremman vääryyden? Olinko minä sinun mielestäsi niin pahasti väärässä, ettei Erlendille lueta synniksi, kun hän tuolla tapaa karkaa minun ja meidän poikiemme luota? Onko sinusta oikein, että hän vaatii minua lähtemään luokseen ja polvistumaan eteensä ja nielaisemaan kurkustani takaisin kaikki ne silloiset pahat sanat — sillä sen minä tiedän, että ennen hän ei palaa meidän luoksemme!"
"Onko sinun mielestäsi tarvis huutaa tänne Lauritsaa hänen toisesta kodistaan saadaksesi häneltä neuvoa tässä asiassa?" Pappi nousi pystyyn ja laski kätensä vaimon olkapäälle: "Ensi kerran kun sinut näin, Kristiina, olit vain tuollainen pikkutyttö — Lauritsa otti sinut polviensa väliin, asetti pienet kätösesi ristiin rinnallesi ja käski sinun lukemaan Pater nosterin minun kuulteni — selvästi ja kauniisti sinä sen taisitkin, vaikket tajunnut siitä ainuttakaan sanaa — sitten sinä opit ymmärtämään jok'ainoan meidänkielisen rukouksen sisällön — olet tainnut ne unohtaa jo —?
"Oletko unohtanut, että isäsi opetti sinua ja piti sinua kunniassa ja rakasti sinua — että hän myös piti kunniassa tätä samaa miestä, jonka edessä sinä nyt arkailet nöyristyä — ja oletko unohtanut, minkälaisen kauniin kunnialahjan hän valmisti teille molemmille? Tarvitsiko teidän silloin varkain tavoin ratsastaa pois hänen talostaan — veittekö te varkain mennessänne Lauritsa Bjørgulfinpojan huoneen arvon ja kunnian?"
Itkien kätki Kristiina kasvot käsiinsä.
"Voitko vielä muistaa, Kristiina, vaatiko hän teitä molempia polvistumaan eteensä, ennen kuin hänen mielestään kannatti nostaa teidät ylös hänen isänsyliinsä ja -rakkauteensa? Tuntuuko sinusta liian kovalta, jos sinun pitää notkistaa pääsi ihmisen edessä, jota vastaan ehkä et olekaan rikkonut niin paljon kuin olet rikkonut omaa isääsi vastaan —"