* * * * *
Jonkin aikaa sen jälkeen hän näki, että Kristiina Lauritsantytär seisoi uunin luona ja survoi jotakin nuijalla puumaljassa. Kolke tuntui menevän läpi hänen päänsä. Kristiina kaatoi jotakin pienestä padasta pikariin ja tiputti siihen pisaroita lasipullosta, jonka hän otti lippaastaan — tyhjensi surveet maljasta pataan ja pani tulelle. Hän oli rauhallinen ja varma liikkeissään.
Nyt hän tuli sängyn luo pikari kädessään. Hän astui hyvin keveästi. Hän oli yhtä suora ja ryhdikäs kuin tyttönäkin, tuo solakka perheenemäntä liinapäähineen alta näkyvine laihoine, vakavine kasvoineen. Simonin niskakin oli ajettunut, siihen koski kipeästi, kun Kristiina työnsi toisen käsivartensa sen alle ja kohotti häntä. Hän tuki Simonin päätä rintaansa vasten pitäessään pikaria hänen suunsa edessä vasemmalla kädellään.
Simon hymyili vähän, ja kun Kristiina antoi varovasti hänen päänsä painua takaisin tyynyille, hän tarttui terveellä kädellään Kristiinan käteen. Se ei ollut pehmeä eikä valkoinenkaan enää, tuo hieno, pitkänkapea naisenkäsi.
"Sinun on kai vaikea ommella silkkiä näillä sormillasi nyt", sanoi Simon. "Mutta hyvät ja keveät ne ovat — ja suloisen kylmä sinun kätesi on, Kristiina!" Hän pani sen otsalleen. Kristiina jäi seisomaan siten kunnes tunsi kämmenensä lämmenneen, silloin hän vaihtoi ja painoi pehmeästi toisen kätensä sairaan polttavalle otsalle — aivan liki hiusrajaa.
"Käsivartesi on pahana, Simon", sanoi hän. "Mutta Jumalan avulla se kyllä vielä tulee hyväksi."
"Pelkään, Kristiina, ettet minua voi parantaa, niin taitava lääkäri kuin oletkin", sanoi Simon. Mutta hänen ilmeensä oli miltei hilpeä. Juoma alkoi vaikuttaa; hän tunsi paljon vähemmän kipuja. Mutta silmissä alkoi tuntua niin omituiselta — ikään kuin hän ei pystyisi niitä ohjaamaan — hän luuli niiden katsovan viistoon toinen toiselle, toinen toiselle suunnalle.
"Eiköpähän minun käyne niinkuin määrätty on", sanoi Simon äskeiseen tapaan.
Kristiina palasi patojensa luo — levitti taikinaa liinarievuille, tuli takaisin ja kääri kuumat siteet käsivarren ympäri sormenpäistä lähtien, aina selän ympäri ja rinnan yli, missä ajetus näkyi kainalon alta lähtevinä punaisina juomuina. Se koski ensin, mutta tuotti pian lievitystä. Kristiina kääri villavaatteen päällimmäiseksi ja pani pehmeät untuvatyynyt käsivarren alle. Simon kysyi, mitä hän oli pannut kääreisiin.
"Siinä on montakin lajia — rohtoraunioyrtin juurta ja silmäruohoa parhaasta päästä", sanoi Kristiina. "Jos olisi ollut kesä, olisin voinut ottaa sitä tuoreena yrttitarhastani. Mutta minulla oli runsaasti — Jumalan kiitos — en ole tarvinnut sitä ennen tänä talvena."