* * * * *
Simon ei tullut niin kovaan kuumeeseen sinä iltana, ja hän sanoi tuntevansa vähemmän kipuja. Kun Kristiina muutti siteitä käsivarteen, ei se ollut niin turvoksissa; liha oli pehmeämpi, Kristiinan sormien jäljet jäivät näkyviin vähäksi aikaa, kun hän varovasti painoi sitä.
Kristiina lähetti palvelusväen nukkumaan. Jon Daalkin, joka välttämättä tahtoi valvoa isäntänsä luona, hän salli paneutua ovensuupenkille. Arkkupenkin, jonka selusta oli leikkauksin koristettu, hän siirrätti sängyn luo ja istui siinä. Simon oli väliin horteessa, väliin unessa — kerran hän herättyään näki, että Kristiina oli etsinyt käsiinsä värttinän. Hän istui siinä pitkänä ja solakkana, oli pistänyt kuontalolavan villatukkoineen vasempaan kainaloonsa, sormet punoivat lankaa, värttinä vaipui ja vaipui hänen helmaansa, — sitten hän kääri langan karaan, punoi jälleen, värttinä vaipui — Simon nukkui sen katselemiseen.
Kun hän jälleen heräsi aamupuolella, istui Kristiina samalla tavalla kehräämässä. Kynttilä, jonka hän oli asettanut niin, että sängyn uutimet varjostivat Simonia, loi valoansa suoraan hänen kasvoilleen. Ne olivat hyvin kalpeat ja rauhalliset; täyteläinen, mehevä suu oli tullut kapeaksi ja tiukasti sulkeutuneeksi, hän istui silmät alasluotuina ja kehräsi. Hän ei voinut nähdä, että Simon makasi valveilla ja katseli häntä vuodeteltan varjosta. Hän näytti niin tuiki surulliselta, että Simonista tuntui kuin olisi hänen sydämensä vuotanut verta hänen siinä maatessaan Kristiinaa katsellen.
Kristiina nousi ja meni kohentamaan tulta. Hän kohensi äänettömästi.
Takaisin tultuaan hän kurkisti vuodeteltan sisäpuolelle — kohtasi
Simonin avoimet, pimeästä häneen tuijottavat silmät.
"Kuinka on laitasi nyt, Simon?" kysyi Kristiina pehmeästi.
"Hyvin — on laitani nyt."
Mutta Simonista tuntui, että vasemmankin kainalon alla tuntui hellältä nyt — ja leuan alla, kun hän liikutti päätään. Ehkei sentään, se kai oli jonkinlaista luulottelua.
— Ah, Kristiinasta ei varmaan koskaan tulisi tuntumaan siltä, että hän oli menettänyt jotakin hylätessään hänen rakkautensa — sen puolesta hän saattaisi hyvin puhua hänelle siitä. Se ei voisi mitenkään tehdä häntä enää murheellisemmaksi. Hän tahtoi sanoa hänelle sen ennen kuin kuolisi — yhden ainoan kerran: Olen rakastanut sinua koko näiden vuosien ajan.
Kuume yltyi jälleen. Ja vasemmassa käsivarressa tuntui todella kipua.