Neljäntenä päivänä he olivat paenneet koivikkoon talon yläpuolella oleville kummuille. Sillä sinä päivänä vuokraaja korjasi heinää. Ja Kristiina ja Erlend olivat keskenään yhtä mieltä siitä, vaikkeivät olleet siitä puhuneet, ettei kenenkään tarvinnut tietää Kristiinan olevan miehensä luona. Erlend kävi alhaalla rakennusten luona pari kertaa noutamassa ruokaa ja juomaa, mutta Kristiina jäi istumaan kummulle pikkukoivujen väliseen kanervikkoon. Siltä paikalta missä istuivat he saattoivat nähdä miehen ja vaimon uurastavan ja kantavan heinätaakkoja kotiin selässään.
"Muistatko", kysyi Erlend, "sitä kertaa, jolloin lupasit, että kun minä eläisin sulkeutuneena tuntureilla olevaan erakkotaloon, niin sinä tulisit pitämään minulle taloutta? Sinä tahdot kai tänne kaksi lehmää ja pientä karjaa —?"
Kristiina naurahti ja vatvoi hänen tukkaansa.
"Mitä luulisit poikien pitävän siitä, Erlend — että heidän äitinsä lähtisi ja jättäisi heidät sillä tavalla —?"
"Luulen, että heistä olisi mieleen saada itse isännöidä
Jørundgaardissa", sanoi Erlend hymyillen. "Heillä on siihen kyllä
tarpeeksi ikää. Gautehan on jo täysi isäntä nuoruudestaan huolimatta.
Ja Naakkve on jo melkein mies."
"Ei toki." Äiti hymyili hiljaa. "Kyllä kai hän itse niin arvelee — taitavat arvella niin kaikki viisi — mutta kyllä kai siihen jotakin tarvitaan vielä, ennen kuin hänellä on miehen mieltä —"
"Jos hän isäänsä tulee, niin voi sattua, että hän saa sen myöhään tai ei koskaan", vastasi Erlend. Hän hymyili ovelasti: "Sinä luulet voivasi piilottaa kaikki lapsesi vielä viittasi liepeiden alle, Kristiina. Naakkve tuli poikalapsen isäksi tässä kesällä — et taida sitä tietää —?"
"Eihän —!" Kristiina istui punaisena ja kauhistuneena.
"No, se oli kuolleena syntynyt — ja poika varoo nyt varmaan tulemasta sinne enää — se oli Paavalin pojan leski täällä Haugsbrekkenissä; nainen sanoi sen olleen Naakkven, ja aivan syytön hän tuskin oli, kuinka koko juttu muutoin lienee ollutkin. Niin — niin vanhaa väkeä me nyt olemme, sinä ja minä —"
"Voitko puhua tuolla tavoin siitä, että poikasi on hankkinut itselleen häpeää ja harmia!" Kristiinan sydäntä leikkasi, että mies saattoi puhua noin kevytmielisesti — ja että tätä näytti huvittavan, ettei Kristiina ollut tiennyt asiasta mitään.