Hän meni kotaan Fridan kanssa ja ammensi haaleaa vettä joulumallas-ohrille. Frida oli unohtanut huolehtia niistä ajoissa, ne olivat turpuneet aivan kuiville. Mutta Kristiina ei soimannut tyttöä — hiukan hymyillen hän hääri ja kuunteli toisen puolusteluja. Ensi kerran oli sattunut Kristiinalle, että hän oli unohtanut huolehtia niistä itse.
Jouluna olisi Erlend kotona. Kun hän lähettäisi miehelleen tämän sanoman, niin täytyihän tämän silloin tulla heti. Niin hullu ei mies toki suinkaan ollut, ettei antaisi perään nyt — täytyihän hänen ymmärtää, ettei Kristiina mitenkään voisi muuttaa ylös Haugeniin. kun ei hän ollut yksin. Mutta hän odottaisi vielä vähän ennen kuin lähettäisi tämän sanoman — vaikka asia oli kylläkin varma — ehkä aina siihen asti kunnes tuntisi eloa —. Toisena syksynä heidän Jørundgaardissa asuessaan oli hänen, Kristiinan, täytynyt antaa tietä kuten sanotaan. Silloin hän oli lohduttautunut varsin pian. Hän ei pelännyt käyvän siten tällä kertaa — se oli mahdotonta. Kuitenkin —
Hänestä tuntui kuin täytyisi hänen taivuttaa koko olemuksensa suojaksi tuon pienoisen, hennon elämän ympärille, jota hän kantoi sydämensä alla — niinkuin käsi koukistetaan suojaksi pienen, vasta sytytetyn liekin ympärille —.
* * * * *
Eräänä päivänä loppusyksyllä tulivat Ivar ja Skule ja sanoivat, että he tahtoivat ratsastaa isän luo — tunturilla oli kaunista; he pyysivät lupaa jäädä häneen luokseen metsästelemään nyt routahallan ajaksi.
Naakkve ja Bjørgulf istuivat shakkilaudan ääressä; he pysähtyivät kuuntelemaan.
"En tiedä", sanoi Kristiina. Sitä hän ei ollut ennen tullut ajatelleeksi — kenen hän lähettäisi viemään sanaa. Hän katsoi molempiin puolikasvuisiin poikiin. Tyhmältä se tuntui hänestä itsestäänkin, mutta hän ei saanut sanotuksi sitä heille. Hän saattaisi sanoa, että ottaisivat Lauritsankin mukaan, ja käskeä tätä kertomaan isälle kahden kesken. Hän oli niin nuori, ettei osaisi ihmetellä. Kuitenkin —
"Isännehän tulee pian tänne", sanoi äiti. "Teidän matkanne voisi helposti estää häntä. Muuten aion minä itsekin piakkoin lähettää sanan hänelle."
Kaksoset nurisivat. Naakkve nosti katseensa pelipöydästä ja sanoi lyhyesti: "Tehkää niinkuin äiti sanoo, pojat."
* * * * *