Hän otti ompelutuolistaan sen hienoimmasta valkeasta liinasta tehdyn paidan, jota hän ompeli yksin ollessaan. Hän nyhti pois lankoja helmuksesta ja ompeli lintuja ja eläimiä läpinäkyvälle ristikkopohjalle — siitä oli vuodet pitkät, kun hän oli tehnyt sellaista hienoa työtä. — Kunpa Erlend tulisi nyt — kun hän vielä oli vain kaunis, nuori ja solakka, heleä ja kukoistava.
* * * * *
Heti Yrjönmessun jälkeen tuli niin kaunis sää, että oli ihan keväistä. Lumi suli ja hohti kuin hopea; oli jo paljaita ruskeita päiviä päivänpuoleisilla rinteillä, ja tunturit peittyivät siniseen usvaan.
Gaute seisoi eräänä päivänä pihalla ja askarteli rikkiajettua rekeä korjaillen. Naakkve seisoi halkovajan seinään nojaten ja katseli veljensä puuhaa. Silloin tuli Kristiina kodasta kantaen molemmilla käsivarsillaan suurta kaukaloa vastaleivottuja vehnäpötkyjä.
Gaute seurasi äitiä katseellaan. Sitten hän pani kirveen ja kairan rekeen, juoksi hänen jäljestään ja otti häneltä kaukalon, kantaen sen pihan yli aittaan.
Kristiina oli jäänyt seisomaan posket punaisina. Gauten palattua hän meni poikien luo:
"Te saisitte ratsastaa isän luo näinä päivinä — sanoa, että nyt on hyvin tärkeä hänen palata kotiin ja ottaa minulta talon johto. Minä jaksan nyt niin vähän — ja on luultavaa, että minun on kevätkiireidenkin aikana maattava sisällä —"
Nuorukaiset kuuntelivat häntä; hekin punastuivat, mutta Kristiina näki heidän tulevan hyvin iloiseksi. Naakkve sanoi välinpitämättömyyttä teeskennellen:
"Voisimmehan yhtä hyvin lähteä vaikka tänään — iltapäivällä — mitä arvelet, veli?"
* * * * *