Jo puolenpäivän aikaan seuraavana päivänä kuuli Kristiina ratsastajien saapuvan pihaan. Hän meni ulos — siellä olivat Naakkve ja Gaute, he olivat yksin. He seisoivat hevostensa luona, katsoivat maahan eivätkä sanoneet mitään.
"Mitä isä vastasi?" kysyi äiti.
Gaute seisoi ja nojasi keihääseensä, hän ei nostanut katsettaan maasta.
Silloin Naakkve lausui:
"Isä käski meidän sanoa sinulle, että hän odotti sinua luokseen joka päivä talvella. Ja hän sanoi, ettet sinä olisi vähemmin tervetullut kuin viimeksi siellä käydessäsi."
Väri vaihtui Kristiinan kasvoilla:
"Ettekö sitten maininneet isälle — että minun laitani on niin — ei ole pitkiä aikoja siihen, kun minä saan taas lapsen —"
Gaute vastasi nostamatta katsettaan:
"Isä ei tuntunut pitävän sitä minään syynä — ettet voisi muuttaa
Haugeniin sen asian vuoksi."
Kristiina seisoi hetkisen:
"Mitä hän sanoi?" kysyi hän matalaan ja terävästi.