Mutta Kristiina seisoi kalpeana eikä sanonut enempää.

Piispa lausui kirkkoherralle:

"Mutta sinä, Sira Solmund, sinä olisit ollut velvollinen puhumaan tälle naiselle ja ilmoittamaan hänelle mitä puhuttiin. Etkö ole tehnyt sitä?"

Pappi tuli punaiseksi:

"Minä olen sydämestäni rukoillut tämän naisen puolesta, että hän omasta tahdostaan luopuisi uppiniskaisuudestaan, kääntyisi katumukseen ja parannukseen. — Ei hänen isänsä ollut minun ystäväni", sanoi pappi kiivaasti. "Mutta kuitenkin tiedän sen, että Jørundgaardin Lauritsa oli oikeamielinen mies ja vahva uskossa. Parempaa hän kai olisi ansainnut — mutta tämä hänen tyttärensä on sälyttänyt hänelle häpeän toisensa jälkeen. Tuskin hän oli täysikasvuinen neito, kun hän kevytmielisyydellään aiheutti sen, että kaksi kelpo nuorukaista tästä kylästä sai surmansa. Sitten hän petti sanansa ja rikkoi kihlauksensa erään kunnollisen ja oivallisen ritarin pojan kanssa, jonka hänen isänsä oli valinnut hänen miehekseen, ajoi kunniattomalla tavalla tahtonsa läpi ja sai miehen, joka, kuten te, herra, hyvin tiedätte, tuomittiin maankavaltajaksi ja ruhtinaanpetturiksi. Mutta minä ajattelin, että kai se viimeinkin pehmittäisi hänen sydämensä, kun hän näki olevansa vihattuna ja ylenkatsottuna kaikkien omaistensa kanssa ja mitä huonoimman maineen tahraamana Jørundgaardissa — missä hänen isänsä ja Ragnfrid Ivarintytär elivät joka miehen kunnioittamina ja rakastamina —.

"Mutta se oli jo liikaa, kun hän nyt tuli tänne tuomaan poikaansa ripille laskettavaksi — ja sen miehen tuli taluttaa poika teidän eteenne, jonka kanssa koko kylä on tiennyt hänen elävän kaksinkertaisessa huoruudessa ja sukurutsauksessa —"

Piispa antoi toiselle merkin, että hän vaikenisi. "Kuinka läheistä sukua Ulf Haldorinpoika on miehellesi?" kysyi hän Kristiinalta.

"Ulfin oikea isä oli herra Baard Pietarinpoika Hestnæsista. Hän oli samaa äitiä Skogheimin Gaute Erlendinpojan, Erlend Nikulauksenpojan äidinisän kanssa."

Halvard-herra kääntyi kärsimättömänä Sira Solmundiin päin:

"Sukurutsausta se ei ole — naisen anoppi ja Ulf ovat serkukset — se on sukulaishäväistys ja raskas synti, jos se on totta — sinun ei tarvitse tehdä sitä pahemmaksi."