Mutta pojat eivät katsoneet äitiin, joka istui valkeana, jännittynein, suuriksi avautunein silmin. Munan makasi vielä hänen helmassaan — äiti ei ollut päästänyt häntä käsistään koko tänä aikana. Viisi isompaa poikaa meni ulos ylistuvasta.
Kristiina nousi ja meni parvelle. Nyt he tulivat esiin rakennusten välistä ja kulkivat peräkkäin polkua pitkin Romundgaardiin päin vaaleiden, nuokkuvien ohrapeltojen välitse. Teräslakit ja rautakypärät kiilsivät himmeästi, mutta aurinko välkkyi Naakkven säilästä ja kaksosten keihäänkärjistä. Kristiina jäi seisomaan ja seuraamaan katseellaan noita viittä nuorukaista. Hän oli heidän kaikkien äiti.
Palattuaan huoneeseen hän vaipui kokoon arkun eteen, jonka yläpuolella Maarian kuva oli. Itkunnyyhkytykset olivat pakahduttaa hänet. Munan alkoi parkua mukana ja painautui itkien äitiin kiinni, Lauritsa hyppäsi ulos sängystä ja heittäytyi äidin toiselle puolen. Äiti kietoi käsivartensa molempien nuorimpien poikiensa ympäri.
Pienokaisen kuoltua hän ei ollut tiennyt, mitä enää rukoilisi. Kovana, kylmänä, raskaana kuin kivi hän oli tuntenut putoavansa helvetin ammottavaa kitaa kohti. Nyt purkautui hänen huuliltaan rukouksia hänen voimatta sille mitään — ilman hänen tietoista tahtoaan tulvi hänen sielustaan tuskan ja kiitoksen ja ylistyksen huutoja Maarialle, neitsyt-äidille, taivaan ja maan kuningattarelle — Maaria, Maaria, minä omistan niin paljon, vielä on minulla loppumattomat aarteet riistettävinä. — Armeliaisuuden äiti, ota ne varjelukseesi —!
* * * * *
Oli paljon väkeä Romundgaardin pihalla. Kun Erlendinpojat saapuivat, kysyivät jotkut talonpojat, mitä he tahtoivat.
"Teille emme tahdo mitään — vielä", vastasi Naakkve hymyillen ärsyttävästi. "Meillä on asiaa piispalle tänään, Magnus. Sen jälkeen voi meillä veljeksillä kukaties mielestämme olla vähän puhuttavaa teidänkin kanssanne. Mutta tänään ei teidän tarvitse pelätä meitä."
Syntyi vähän huutelua ja levottomuutta. Sira Solmund tuli ulos ja tahtoi kieltää näitä poikia olemasta siellä, mutta nyt avasivat jotkut talonpojat suunsa ja arvelivat, että heillä täytyi toki olla lupa tiedustaa äitiään vastaan tehdystä syytöksestä. Piispan palvelijatkin tulivat ulos ja sanoivat Erlendinpojille, että nyt he saivat lähteä, täällä ruvettaisiin aterialle eikä kellään ollut aikaa kuunnella heitä nyt. Mutta tämä ei ollut talonpoikain mieleen.
"Mitä tämä on, hyvät ihmiset?" kysyi voimakas ääni heidän yläpuoleltaan. Kukaan ei ollut huomannut, että Halvard-herra itse oli tullut ylisparvelle. Nyt hän seisoi siellä punasinervässä kaavussaan, punainen silkkimyssy valkohapsillaan, suurena ja valtavana ja käskevänä. "Keitä ovat nämä nuoret miehet?"
Hänelle vastattiin heidän olevan Jørundgaardin Kristiinan poikia.