"Lopettakaa, te miehet", huusi Halvard-herra. "Heittäkää pois aseenne, te Erlendinpojat!" Hän meni alas pihalle ja lähestyi nuorukaisia, jotka olivat heti totelleet. "Mitä tämä on?"
Sira Solmund astui esiin, kumarsi ja sanoi:
"Asia on niin, arvoisa isä, että Gaute Erlendinpoika on rikkonut rauhanpyhyyden ja lyönyt minua, kirkkoherraansa, niinkuin näette!"
Silloin astui eräs keski-ikäinen talonpoika esiin, tervehti piispaa ja lausui:
"Arvoisa herra, poikaa ärsytettiin pahasti. Pappi puhui hänen äidistään sellaista, että saattoi tuskin odottaa, että Gaute olisi kärsinyt kuulla sitä rauhallisena."
"Ole vaiti, sinä Sira — minä en voi kuulla useampaa kuin yhtä teistä kerrallaan", sanoi Halvard-herra kärsimättömästi. "Puhu, Olav Trondinpoika."
Olav Trondinpoika lausui:
"Pappi koetti ärsyttää Erlendinpoikia, mutta Bjørgulf ja Gaute vastasivat puolestaan hyvinkin malttavasti. Gaute sanoi myös sen, minkä me kaikki tiedämme todeksi, että Kristiina oli miehensä luona Dovrella jonkin aikaa viime kesänä, ja silloin se luotiin se poloinen, josta kaikki tämä kohina on saanut alkunsa. Mutta silloin sanoo pappi, että jørundgaardilaiset ovat aina olleet niin kirjaviisaita — Kristiina tunsi arvatenkin tarinan kuningas Daavidista ja Batseba-rouvasta — mutta Erlend Nikulauksenpoika onkin ehkä ollut yhtä ovela kuin Uurian ritari."
Piispa tuli kasvoiltaan niin sinisenpunaiseksi kuin hänen oma kaapunsa; hänen mustat silmänsä säkenöivät. Hän katsoi vähän Sira Solmundiin. Mutta hän ei kohdistanut sanojaan tälle:
"Sinä tiedät kai, Gaute Erlendinpoika, että tällä teollasi olet tehnyt itsesi kironalaiseksi?" sanoi hän. Sitten hän käski viedä Erlendinpojat kotiinsa Jørundgaardiin; kaksi omista miehistään ja neljä talonpoikaa, jotka piispa valitsi arvokkaimpien ja ymmärtäväisimpien joukosta, hän lähetti mukaan vartioimaan heitä.