"Sinäkin saat seurata mukana, Nikulaus", sanoi hän Naakkvelle, "ja pysyä rauhassa. Veljesi eivät ole parantaneet äitinne asiaa, mutta ymmärrän, että heitä on pahasti ärsytetty."
Sydämessään arveli Hamarin piispa, että pojat tuskin olivat ainakaan vahingoittaneet Kristiinan asiaa. Hän oli nähnyt, että monet ajattelivat nyt jo toisin Jørundgaardin emännästä kuin he olivat ajatelleet aamulla, kun tämä sai maljan vuotamaan ylitse tulemalla kirkolle Ulf Haldorinpojan kanssa, jotta tämä olisi hänen poikansa kummina. Yksi näistä oli Kolbein Joninpoika — ja siksi Halvard-herra pani hänet vahtijoukon päälliköksi.
* * * * *
Naakkve meni ensin ylistupaan, missä Kristiina istui sängyn laidalla Lauritsan luona, Munan sylissään. Hän kertoi äidille, mitä oli tapahtunut, mutta pani paljon painoa siihen, että piispa piti häntä syyttömänä ja että hän arveli nuorempia veljiä kovasti ärsytetyn väkivaltaiseen menettelyynsä. Hän neuvoi äitiä olemaan menemättä itse piispan puheille.
Neljä veljestä tuotiin nyt sisään. Äiti katsoi heihin; hän oli kalpea ja hänen silmänsä olivat oudot. Keskellä syvää epätoivoa ja huolta paisutti hänen sydäntään jälleen merkillisesti. Kuitenkin hän sanoi levollisesti Gautelle: "Pahaan asemaan sinä olet nyt saattanut itsesi, poikani — eikä ollut suureksi kunniaksi Lauritsa Bjørgulfinpojan miekalle, että paljastit sen talonpoikajoukkoa vastaan, joka märehti juoruja —"
"Ensinhän paljastin sen piispan asemiehiä vastaan", sanoi Gaute närkästyneenä. "Mutta totta kyllä ei ollut äidinisällemme suureksi kunniaksi, että meidän tarvitsi ase kädessä käydä ihmisiä vastaan sellaisen asian vuoksi —"
Kristiina katsoi poikaansa. Sitten hänen täytyi kääntyä poispäin. Niin kipeästi kuin pojan sanat koskivatkin häneen, täytyi hänen hymyillä samalla — niinkuin silloin, kun lapsi puraisee maitohampaillaan äidin nänniä, ajatteli hän.
"Äiti", sanoi Naakkve, "minun mielestäni on nyt parasta, että te menette ja otatte Munanin mukaanne. — Te ette saa antaa hänen olla yksin hetkeäkään ennen kuin hänen laitansa on paremmin", sanoi hän hiljaa. "Pitäkää hänet huoneessa, niin ettei hän näe, että hänen veljiään vartioidaan."
Kristiina nousi:
"Poikani — jos arvelette, etten minä ole siihen arvoton, niin pyytäisin, että suutelette minua ennen kuin lähden täältä."