"Poisko —? Äiti?"
"Niin — istu tuonne veljiesi luo —"
Naakkve kohotti nuoret kasvonsa — itkusta märät, surusta vääntyneet — mutta äidin silmät eivät nähneet mitään. Silloin hän meni penkin luo, missä muut kuusi veljeä jo istuivat. Kristiina ei sitä huomannut — hän tuijotti vain suurin, hämmentynein silmin Erlendin kasvoihin, jotka nyt loistivat lumivalkoisina kynttilänvalossa.
Hetken kuluttua avautui ovi jälleen. Kynttilöiden ja kilisevien hopeatiu'uin seurasi pari teiniä ja pappi Halvard-piispaa huoneeseen. Ulf Haldorinpoika tuli sisään viimeisenä. Erlendin pojat ja Sigurd-herra nousivat ja lankesivat polvilleen Herran ruumiin edessä. Mutta Kristiina kohotti vain vähän päätään — hän käänsi tuokioksi tulijoihin päin itkettyneet silmänsä, jotka eivät nähneet mitään. Sitten hän laskeutui jälleen, niinkuin oli ollutkin, suulleen Erlendin ruumiin yli.
III
RISTI
I
Kaikki tulet palavat viimein loppuun.
Tuli aika, jolloin nämä Simon Darren sanat kaikuivat jälleen Kristiinan sydämessä.
Oli neljäs kesä Erlend Nikulauksenpojan kuoleman jälkeen, ja poikaparvesta olivat vain Gaute ja Lauritsa jäljellä äidin luona Jørundgaardissa.