"Luota siihen, Ulf-sukulaiseni, me ymmärrämme sen kaikki — ei ole
Erlendillä eikä meillä kellään ollut niin uskollista ystävää kuin sinä.
Jumala siunatkoon sinua!"
Seuraavana päivänä lähti Ulf Haldorinpoika matkalle pohjoiseen.
* * * * *
Talven mittaan Bjørgulf rauhoittui, mikäli Kristiina saattoi nähdä. Hän tuli jälleen ruokapöytään muun talonväen kanssa, kävi heidän mukanaan messussa ja otti suopeasti ja ystävällisesti vastaan sen avun ja ne palvelukset, joita äiti niin mielellään tahtoi hänelle osoittaa.
Ja sitä mukaa kuin aika kului eikä Kristiina koskaan kuullut poikien mainitsevan luostaria, hän itse tunsi, kuinka sanomattoman vastenmielisesti hän antoi vanhimman poikansa munkkielämään.
Hän oli tosin vakuuttunut siitä, että luostari oli varmasti paras paikka Bjørgulfille. Mutta hän ei käsittänyt, miten hän saattaisi kestää Naakkven menettämisen sillä tavalla. Niin kai lienee sittenkin ollut, että esikoinen oli jollakin tavoin sidottu äidin sydämeen vielä kiinteämmin kuin toiset pojat.
Ei hän myöskään voinut ymmärtää, että Naakkve olisi sovelias munkiksi. Hänellä oli tosin erinomainen kyky kirjaviisauden oppimiseen ja mieltymys hartaudenharjoituksiin; mutta kuitenkaan ei äidistä näyttänyt hänellä olevan erikoista hengellistä taipumusta. Paikkakunnan kirkossa hän ei käynyt mitenkään erikoisen hartaasti, hän löi usein laimin jumalanpalveluksen mitättömistä syistä, ja Kristiina tiesi, ettei hän eikä Bjørgulf ripittäneet kirkkoherralleen muuta kuin yleisen synnintunnustuksen. Uusi pappi, Sira Dag Rolfinpoika, oli Blakarsarvin Rolfin poika, joka oli ollut naimisissa Ragnfrid Ivarintyttären orpanan kanssa, minkä vuoksi hän kävi usein sukulaisnaisen talossa; hän oli nuori mies, noin kolmenkymmenen ikäinen, oppinut ja hyvä pappi; mutta molemmat vanhimmat pojat pysyivät kylminä hänelle. Gaute ja pappi sitä vastoin ystävystyivät pian keskenään.
Gaute oli ainoa Erlendinpojista, joka oli saanut ystäviä sililäisistä. Mutta ei kukaan toisista ollut pysynyt niin vieraana paikkakunnalla kuin Nikulaus. Häh ei liittynyt koskaan toisten nuorten joukkoon — jos hän meni sinne, mihin nuoret kokoontuivat tanssimaan tai seurustelemaan, niin hän seisoi enimmäkseen kisakentän laidassa ja katseli — sen näköisenä kuin olisi pitänyt itseään liian hyvänä olemaan mukana. Mutta jos hän sattui sille päälle, tuli hän pyytämättä mukaan leikkiin — ja silloin sanottiin hänen tekevän sen rehennelläkseen: hän oli rivakka, voimakas ja ketterä, helppo yllyttää tappeluun — ja sen jälkeen, kun hän oli voittanut pari kolme seudun mainituinta urhoa, täytyi ihmisten sietää hänen olemustaan. Ja jos häntä miellytti tanssia jonkun neidon kanssa, niin ei hän välittänyt tämän veljistä eikä omaisista, vaan tanssi ja meni istumaan kahden kesken tytön kanssa — eikä tapahtunut, että nainen olisi vastannut kieltäen, kun Nikulaus Erlendinpoika tarjosi hänelle seuraansa. Se ei tehnyt häntä suositummaksi.
Veljen tultua sokeaksi poistui Naakkve harvoin hänen luotaan, mutta jos hän jonakin iltana meni ulos, ei hän ollut erilainen kuin ennenkään. Pitkät metsästysretkensäkin hän oli nyt miltei kokonaan lopettanut. Hän osti kuitenkin juuri tänä syksynä itselleen tavattoman kalliin, valkoisen haukan kesyttäjältä ja harjoitti yhä innokkaasti jousella-ampumista ja urheilua. Bjørgulf oli opetellut pelaamaan shakkia sokkona, ja veljekset viettivät usein koko päivän pelilaudan ääressä, he olivat kumpikin mitä innokkaimpia pelaajia.
Sitten sai Kristiina kuulla ihmisten puhuvan Naakkvesta ja eräästä nuoresta neidosta, Tordis Gunnarintyttärestä, Skjennen talosta. Seuraavana kesänä oli tyttö karjamajalla. Silloin oli Naakkve useita kertoja poissa kotoa yöllä. Kristiina sai kuulla hänen olleen Tordiksen luona.