Äidin sydän vapisi ja lepatti sinne tänne niinkuin haavanlehti varressaan. Tordis oli vanhaa ja kunniallista sukua, itse hän oli hyvä, viaton lapsi; ei Naakkve toki hennoisi häväistä häntä. Jos nuoret unohtivat itsensä, täytyi Naakkven ottaa tyttö vaimokseen. Kipeänä huolesta ja häpeästä tunsi Kristiina tunnossaan, ettei hän varmaankaan tulisi kovin paljon murehtimaan, jos niin kävisi. Vain kaksi vuotta sitten ei hän olisi suvainnut kuulla puhuttavankaan sellaista, että Tordis Gunnarintytär tulisi emännäksi Jørundgaardiin hänen jälkeensä. Neidon isoisä eli ja asui talossa neljän naimisissa olevan pojan kanssa, tytöllä itsellään oli paljon sisaruksia; hänestä tulisi köyhä morsian. Ja jokainen nainen siinä suvussa sai ainakin yhden älyttömän lapsen. Hiidenväki vaihtoi lapset tai sumensi ne, —. niin hartaasti kuin koetettiinkin turvata lapsivuodenaisia, ei näyttänyt olevan apua kasteesta eikä vihkimyksistä. Skjennessä oli nyt kaksi vanhaa miestä, joiden Sira Eirik oli ilmoittanut olevan vaihdokkaita, kaksi kuuromykkää lasta — ja Tordiksen vanhimman veljen oli metsän neito tuhonnut, kun hän oli seitsemäntoista vuoden ikäinen. Muuten oli Skjennen suku kaunista ihmislajia, karjaonni ja menestys seurasivat heitä, mutta heitä oli liian paljon, jotta suvulle olisi voinut kertyä rikkautta.

— Jumala tietää, voisiko Naakkve luopua aikeestaan tekemättä syntiä, jos hän jo oli lupautunut Neitsyt Maarian palvelijaksi. Mutta munkiksi aikovan oli sentään aina kokeiltava vuoden verran alokkaana luostarissa ennen kuin sai vihkimyksen — hän saattoi silloin itse peräytyä, jos tunsi, ettei ollut aiottu palvelemaan Jumalaa sillä tavalla. Ja Kristiina oli kuullut, että se italialainen kreivitär, joka oli suuren jumaluusoppineen ja saarnaveljen Tuomas Akvinolaisen äiti, oli sulkenut poikansa huoneeseen yhdessä kauniin ja siveettömän naisen kanssa horjuttaakseen hänet aikomuksestaan, kun hän tahtoi jättää maailman. Kristiinasta tuntui, että se oli inhottavinta mitä hän oli kuullut — mutta tuo nainen kuoli kuitenkin Jumalan kanssa sovintoon päässeenä. Silloin ei kai voinut olla niin kauhean syntistä, jos hän ajattelikin, että hän ottaisi nyt avosylin vastaan Skjennen Tordiksen poikansa vaimona.

Syksyllä tuli Jammælt Halvardinpoika Formoon, ja hän vahvisti ne suuria uutisia koskevat huhut, jotka olivat jo ehtineet tähänkin laaksoon. Yksissä neuvoin kirkon korkeimpien oppi-isien ynnä Norjan valtakunnanneuvoston ritarien ja aseenkantajien kanssa oli herra Maunu Eerikinpoika päättänyt jakaa valtakuntansa niiden kahden pojan kesken, jotka hän oli saanut kuningattarensa Blanka-rouvan kanssa. Herrainpäivillä Vardbergissä hän oli nimittänyt nuoremman, junkkeri Haakonin, Norjan kuninkaaksi; sekä oppineet että maallikkoherrat olivat vannoneet kaiken pyhän nimessä puolustavansa maata hänen hyväkseen. Kolmivuotiasta Haakonia mainittiin miellyttäväksi ja lupaavaksi lapseksi, ja hänet oli kasvatettava tässä maassa, neljä etevintä norjalaista ritarinrouvaa kasvatusäiteinä ja kaksi hengellistä ja kaksi maallista ylimystä kasvatusisinä, kun Maunu-kuningas ja Blanka-kuningatar olivat Ruotsissa. Sanottiin, että herra Erling Vidkuninpoika ynnä Bergenin ja Oslon piispat olivat luoneet tämän kuninkaanvaali-ajatuksen, ja Bjarne Erlinginpoika oli eniten edistänyt asiaa kuninkaan luona; hän rakasti Bjarnea eniten kaikista norjalaisista alamaisistaan. Ja kaikki odottivat mitä suurinta hyötyä Norjan vallalle siitä, että norjalaiset nyt saisivat jälleen kuninkaan, joka eläisi ja asuisi heidän keskuudessaan ja tahtoisi suojella lakia ja oikeutta ja maan etua, sen sijaan että kuluttaisi aikaansa, voimiansa ja valtakunnan varallisuutta yrityksiin muissa maissa.

Kristiina oli kuullut kuninkaanvaalista, samoin kuin hän oli kuullut kahakasta saksalaisten kauppiaiden kanssa Bergenissä ja kuninkaan sodista Ruotsissa ja Tanskassa. Mutta se oli liikuttanut häntä niin vähän. — niinkuin jyrinän kaiku tunturien välissä, kun ukkosilma kulkee kaukana olevien seutujen yli. Hänen poikansa olivat kyllä puhuneet näistä asioista keskenään. Jammaæltin kertomus sai Erlendin pojat valtavaan mielenkuohuun. Bjørgulf istui käsi otsalla, peittäen sokeat silmänsä, Gaute kuunteli huulet raollaan, puristaen kourassaan tikarinkahvaa, Lauritsa hengitti kiivaasti ja kuuluvasti ja katsahti tuon tuostakin tätinsä miehestä isännäntuolilla istuvaan Naakkveen. Vanhin veli oli kalpea ja hänen silmänsä hehkuivat.

"On ollut monen miehen kohtalo", sanoi Naakkve, "että ne, jotka hänen eläessään ovat kiivaimmin häntä vastustaneet, ovat päätyneet menestykseen sillä tiellä, jonka hän heille osoitti — sitten kun ensin ovat laittaneet hänet matojen ruoaksi. Kun hän on saanut suunsa täyteen multaa, eivät hänen kavaltajansa enää haikaile vahvistaa hänen sanojaan."

"Voipa kyllä olla niin, lanko", sanoi Jammælt hillitsevästi, "että noissa sanoissasi on jonkin verran perää; isäsi ensinnä kaikista ajatteli tätä keinoa ryteiköstä pääsemiseksi — kaksi veljestä kuninkaanistuimilla täällä ja Ruotsissa. Syväajatuksinen, viisas ja ylevämielinen herra oli Erlend Nikulauksenpoika, sen ymmärrän. Mutta varo kuitenkin, mitä sanot, Nikulaus; et suinkaan sinä toivo, että sinusta kerrotaan sellaista, mikä voi vahingoittaa Skulea —"

"Skule ei pyytänyt minulta lupaa siihen", sanoi Naakkve tuimasti.

"Kas hän ei tainnut muistaa, että sinä nyt olet täysi-ikäinen", vastasi
Jammælt äskeiseen tapaan, "enkä minä itsekään tullut sitä ajatelleeksi
— niin että minun suostumuksellani ja kehoituksestani hän vannoi käsi
Bjarnen miekalla —"

"Luulen hänen kyllä muistaneen sen — mutta se pojannulkki tiesi, että minä en olisi ikinä suostunut siihen. Ja gisleläiset tarvitsivat kai tätä voidetta kipeälle omalletunnolleen —"

— Skule Erlendinpoika oli nyt ruvennut Bjarne Erlinginpojan palvelukseen. Hän oli tavannut tuon nuoren ylimyksen ollessaan jouluna vierailemassa tätinsä luona Ælinissa, ja Bjarne oli antanut pojan ymmärtää, että oli ensi sijassa Erling-herran ja hänen välityksensä ansiota, että Erlend aikanaan oli saanut armahduksen — ilman heidän tukeaan ei Simon Andreksenpoika olisi koskaan saanut toimitetuksi asiaansa Maunu-kuninkaan luona. — Ivar oli vielä Inge Flugan luona.