"Oletko kipeä, Jofridini?" toisti Gaute jälleen.
"Näet kai sen — älä seiso siinä töllöttämässä suu auki kuin mieletön, poika!" Kristiina kääntyi äkkiä säkenöiden poikaansa päin. Se salaa jomottava paise, jonka oli nostattanut levottomuus miten kaikki päättyisi, kärsimättömyys siitä, että hänen täytyi sietää näiden nuorten laadutonta elämää talossaan, kalvava epäilys pojan miehekkyydestä — se puhkesi nyt raivokkaaseen suuttumukseen: "Oletko sellainen nauta, että luulet hänestä ehkä tuntuvan hyvältä — kun hän näkee, ettei sinussa ole sen vertaa miestä, että rohkenisit kulkea tunturin yli, kun tuulee ja tuiskuaa —. Sinä tiedät, että hän saa pian ryömiä polvillaan, tämä nais-poloinen tässä, ja kiemurrella mitä kovimmissa tuskissa — ja äpäräksi tullaan hänen lastaan kutsumaan, siksi ettet sinä uskalla kohdata hänen isäänsä — sinä istut ja haudot penkkiä tuvassa etkä rohkene liikuttaa sormeasikaan puolustaaksesi naista, joka sinulla on, ja lasta, jonka tulet saamaan. — Sinun isäsi ei pelännyt niin kovin minun isääni, ettei hän olisi tohtinut käydä tämän puheille, eikä hän ollut niin viluinen, ettei olisi uskaltanut kulkea suksilla tunturin yli talvisaikaan. Hyi sinuas, Gaute — ja voi minua, että minun täytyy elää se päivä, jolloin minun on kutsuttava pelkuriksi yhtä niistä pojista, jotka Erlend on siittänyt minun kanssani!"
Gaute otti pölkkytuolin kaksin käsin, paiskasi sen lattiaan, juoksi pöydän luo ja sivalsi maahan kaikki mitä sillä oli. Sitten hän syöksähti ovelle antaen jäähyväispotkun pölkkytuolille — he kuulivat hänen juoksevan kiroillen ylös ylistuvan portaita.
"Ei, äiti — nyt te olitte liian ankara Gautelle —" Jofrid kohottautui kyynärpäänsä varaan. "Te ette voi kohtuudella vaatia, että hänen olisi pantava henkensä vaaraan lähtemällä tunturin yli talvella — tavatakseen isääni ja saadakseen tietää, onko hänen naitava vietelty morsian ilman muita myötäjäisiä kuin paita, joka oli päälläni, kun hän vei minut, vai menetettävä maansa?-"
Suuttumuksen aallot lainehtivat vielä Kristiinan mielessä. Hän vastasi ylpeästi:
"En kuitenkaan usko, että minun poikani voi ajatella niin!"
"Ei", sanoi Jofrid, "— jollen minä olisi ollut ajattelemassa hänen puolestaan, niin —" Kun hän näki Kristiinan ilmeen, pilkisti nauru hänen äänestään:
"Rakas äiti — minulla on ollut kyllin kova tekeminen Gauten pidättämisessä — nyt minä en tahdo, että hän tekee uusia mielettömyyksiä minun tähteni ja erottaa meidän lapsemme siitä varallisuudesta, jonka minä voin odottaa saavani omaisteni jälkeen, jos Gaute pääsee sellaiseen sovintoon, joka on paras ja kunniallisin meille kaikille —"
"Mitä sinä sillä tarkoitat?" kysyi Kristiina.
"Tarkoitan, että kun omaiseni haastavat Gauten, niin Sigurd-herra vastaa heille niin, että he ymmärtävät, ettei Gaute ole vailla heimolaisia. Hän saa taipua maksamaan täydet sakot, mutta sitten kihlaa isäni minut Gautelle niin, että minä saan takaisin perintöoikeuteni hänen jälkeensä yhdessä sisarteni kanssa —"