Jofrid haukotteli, hinautui istualleen ja katseli ympärilleen etsien jalkineitaan. Kristiina auttoi ne hänen jalkaansa. Jofrid kiitti:
"Älkääkä kiusatko Gautea nyt enää, äiti. Ei se ole helppoa hänellekään, ettei meistä tule avioparia sitä ennen — mutta minä en tahdo tehdä lastani köyhäksi jo ennen sen syntymää —"
* * * * *
Kaksi viikkoa myöhemmin Jofrid synnytti suuren ja kauniin pojan, ja Gaute lähetti sanan Sundbuhun samana päivänä; Sigurd-herra tuli silloin heti Jørundgaardiin ja hän piti Erlend Gautenpoikaa kasteella. Mutta niin iloinen kuin Kristiina Lauritsantytär olikin pojanpojastaan, pahoitti hänen mieltään kuitenkin se, että Erlendin nimi tuli ensi kerran annettavaksi äpärälapselle.
"Isäsi uskalsi enemmän antaakseen pojalleen hänen oikeutensa", sanoi hän Gautelle eräänä iltana, kun tämä istui kutomatuvassa ja katseli, kun hän laittoi pienokaista yökuntoon. Jofrid nukkui jo makeasti sängyssä. "Hänen rakkaudellaan vanhaan Nikulaus-herraan oli määränsä, mutta kuitenkaan ei hän varmaan olisi koskaan kunnioittanut isäänsä niin vähän, että olisi nimittänyt hänen mukaansa pojan, joka ei ollut aviossa syntynyt."
"Niin, Orm — se kai oli annettu äidinisän mukaan?" kysäisi Gaute. "— Niin — niin, äiti, tuo ei ehkä ollut pojan-omaisesti sanottu. Mutta voittehan ymmärtää meidän poikien huomanneen siihen aikaan kun isä eli, ettei hän teidän mielestänne voinut olla meille esikuvana kaikissa asioissa — mutta nyt te puhutte hänestä yhtä mittaa niinkuin hän olisi ollut tosi pyhimys — likipitäen. Tietänette kai meidän tietävän, ettei hän ollut sellainen. Ylpeitä olisimme me kaikki sinä päivänä, jolloin olisimme kasvaneet hänen mittaansa — harteiltamme — me muistamme, että hän oli päällikkö ja mies, miesten ensimmäinen kaikissa niissä hyveissä, jotka eniten miestä kaunistavat — mutta te ette voi saada meitä uskomaan, että hän oli säysein ja sivein mies naistentuvassa tahi kelvollisin isäntä —
"Kuitenkaan ei kenenkään tarvitse toivottaa parempaa sinulle, Erlend-poikani, kuin että tulisit häneen!" Hän otti lapsen, joka nyt oli valmiiksi kapaloitu, työnsi leukansa vaaleasta villakapalosta pilkistäviä pikkuruisia punaisia kasvoja vasten: "Tämä kelvokas ja lupaava nuorukainen, Erlend Gautenpoika Jørundgaardista — Sinä saat sanoa isoäidillesi, että sinä et pelkää isäsi pettävän sinua —" Hän teki ristinmerkin lapsen yli ja pani pojan takaisin Kristiinan helmaan, siirtyi sängyn luo ja katsoi nukkuvaa nuorta äitiä:
"Jofridini laita on niin hyvin kuin olla voi, sanotte te. Hän näyttää kalpealta — mutta te kai ymmärrätte sellaiset asiat parhaiten — nukkukaa hyvin Jumalan rauhassa tässä huoneessa!"
Kuukauden kuluttua pojan syntymästä piti Gaute suuret ristiäispidot, joihin kokoontuivat hänen sukulaisensa läheltä ja kaukaa. Kristiina arvasi, että Gaute oli kutsunut heidät tänne neuvottelemaan hänen asemastaan — nyt oli kevät, ja hänen täytyi odottaa pian saavansa kuulla uutisia Jofridin omaisista.
Kristiina koki sen ilon, että sai Ivarin ja Skulen yhtä aikaa kotiin. Ja myös hänen orpanansa saapuivat: Sigurd Kyrning, joka oli naimisissa hänen sedäntyttärensä kanssa Skogista, Ivar Gjesling Ringheimistä ja Haavard Trondinpoika. Trondinpoikia hän ei ollut nähnyt sen jälkeen kun Erlend veti sundbulaiset mukanaan onnettomuuteen. Nyt he olivat jo vanhahkoja miehiä: he olivat aina olleet huolettomia ja kevytmielisiä, mutta rohkeita ja suuriluontoisia, eivätkä he olleet paljon muuttuneet — he kohtelivat sekä Erlendinpoikia että serkkuaan ja seuraajaansa Sundbussa, ritari Sigurdia, vapaasti ja avoimesti sukulaistapaan. Nyt juoksi olut ja sima virtanaan pikku Erlendin kunniaksi; Gaute ja Jofrid ottivat vieraansa vastaan niin ujostelematta kuin olisivat olleet naimisissa ja kuningas itse pitänyt heidän häänsä —. kaikki olivat iloisia eikä kukaan näyttänyt ajattelevan, että nuorten kunnia ja menestys olivat vielä kyseenalaiset. Mutta Kristiina sai tietää, ettei Jofrid ollut sitä unohtanut: