Simon vihelsi. Erlend nauroi jälleen ja sanoi:
"En minä ollut uskoa silmiäni, kun Herbrandinpojat Medalheimistä tänään ilmestyivät taloon ja vaativat Ulfia naimaan heidän sisarensa."
"Herbrand Rembas —? Mutta nehän ovat aivan nuoria poikia — eihän heidän sisarensa saata olla niin vanha, että Ulf —?"
"Hän on kahdenkymmenen vanha. Ja Ulf viidenkymmenen korvissa. Niin." Erlend oli tullut vakavaksi. "Ymmärräthän sinä, Simon — ettei tämä heistä ole kovin häävi naimakauppa; mutta kahdesta pahasta on pienempi se paha, että Jardtrud joutuu naimisiin Ulfin kanssa. Ja onhan Ulf ritarin poika ja varakas mies — ei hänen tarvitse hakea leipäänsä toisen miehen kartanosta. Meitä hän seurasi tänne siitä syystä, että mieluummin elää sukulaisten parissa kuin istuu yksin omassa kartanossaan Skaunissa — sen jälkeen mitä on tapahtunut —."
Erlend vaikeni. Hänen kasvoilleen levisi kaunis, herkkä ilme. Sitten hän jatkoi:
"Nyt me olemme aikoneet Kristiinan kanssa viettää nuo häät aivan kuin hän olisi oma veljemme. Lähdemme Ulfin kanssa etelään Musudaliin nousevalla viikolla ja teemme naimatarjouksen Medalheimissä. Näön vuoksi, ymmärräthän. Mutta minulla olisi ollut sinulle pieni pyyntö, lanko. Olen sinulle kiitollisuuden velassa. Mutta Ulfista ei pidetä näillä seuduin. Ja harvat ovat niin suuressa arvossa kuin sinä — ja minä itse taas —" Hän kohautti olkaansa ja naurahti. "Tahtoisitko sinä olla niin hyvä, Simon, että ratsastaisit kolmantena mukaan ja rupeaisit Ulfin puhemieheksi? — Ulf ja minä olemme kulkeneet yksissä poikavuosista asti", sanoi Erlend pyytelevästi.
"Tuohon käteen, lanko!" Simon oli punastunut — hän tunsi itsensä niin kumman ujoksi ja avuttomaksi Erlendin avosydämisten sanojen johdosta. "Teen mielelläni kaiken mitä voin Ulf Haldorinpojan hyväksi."
Kristiina oli istunut tuvan perällä pitäen Andresta sylissään — poika vaati välttämättä tätiä riisumaan hänet. Hän astui nyt valoon — lapsi istui puolialastomana hänen käsivarrellaan, kädet tätinsä kaulassa.
"Se on kauniisti tehty, Simon!" sanoi Kristiina hiljaa ojentaen kätensä. "Kiitos meidän kaikkien puolesta."
Simon tarttui hänen käteensä keveästi ja virkkoi: