— Kyllä hän kerkesi tavata Erlendin sittenkin. Sen, mitä hänellä oli sanottavana, tahtoi hän sanoa niin, että Gaute kuuli. Mutta hän ei välittänyt puhua asiasta muuta kuin yhden kerran.
* * * * *
Saattomies, Sigurd, oli asettunut kotaan, jossa vaimo varusti ruokaa. Oli se ollut aika tarpomista — ja isäntä oli ollut kuin raivostunut sonni melkein koko matkan, juttusi hän. Muulloin kuunteli Simon Andreksenpoika mielellään laakson uutisia, joita hänen miehensä olivat saaneet ongituksi matkan varrelta käydessään Dyfrinissä. Simonilla oli tavallisesti joku, välistä useampikin raumarikiläinen leivässään: miehet pyrkivät mielellään hänen palvelukseensa hänen ollessaan kotona, sillä hän oli tunnettu hyvänsuovaksi ja avarakätiseksi, iloiseksi mieheksi, joka ei ollut kopea palvelijoitaan kohtaan. Mutta "pidä suusi" oli tällä matkalla ollut melkein ainoa vastaus, jonka Sigurd oli kuullut hänen suustaan.
Hän oli joutunut vihoihin veljiensä kanssa — ei ollut jäänyt edes yöksi Dyfriniin; he olivat olleet yötä eräässä vuokratalossa etempänä laaksossa. Herra Gyrd — niin, sillä kuningas oli lyönyt hänen isäntänsä veljen ritariksi jouluna — oli tullut ulos pihalle ja pyytänyt niin kauniisti Simonia jäämään — mutta Simon oli vastannut veljelleen tylysti. Ja ylistuvan herrat olivat huutaneet ja melunneet ja räiskineet niin kauheasti — Ulf Saksenpoika ja Gudmund Andreksenpoika olivat olleet kartanossa — että ihan ihmisiä pelotti. Jumala tiesi, mistä he olivat niin riitaantuneet —.
Simon kulki kodan oven ohitse, seisahtui tuokioksi ja kurkisti sisään. Sigurd puhui silloin kiireesti, että jos hän saisi naskalin ja soljen, niin hän korjaisi satulan ratkeaman.
"Onko tässä talossa sellaisia tavaroita kodassa?" sinkautti Simon hänelle ja meni sitten pois. Sigurd pudisti päätään ja iski silmää vaimolle Simonin kadottua näkyvistä.
* * * * *
Simon työnsi luotaan ruokavadin ja jäi paikalleen istumaan. Hän oli niin väsynyt, että tuskin jaksoi nousta. Sitten hän kuitenkin nousi ja viskautui sängylle saappaineen ja kannuksineen — mutta sääli sentään sänkyäkin: se oli puhdas ja mukava näin pieniin oloihin nähden. Hän kohosi istualleen ja veti pois jalkineensa. Kun hän oli näin väsynyt ja kangistunut, saisi hän kai kiinni unestakin — hän oli läpimärkä ja värisi vilusta, mutta kasvoja poltti vielä pitkä ratsastus rajuilmassa.
Hän kömpi peitteen alle ja käänteli ja koetteli patjoja — ne haisivat niin kummasti kalalle. Sitten hän jäi makaamaan puoleksi kyynärpään varassa.
Ajatukset alkoivat taas kiertää. Ne olivat kiertäneet näinä päivinä kuten eläin kiertää kammitsaan sidottuna.