"Olenko minä milloinkaan ollut semmoinen sinua kohtaan, Ramborg-kulta — että sinulla on mielestäsi oikeus sanoa, etten minä pidä sinusta —?"
"Simon — enkö minä ole mielestäsi sen arvoinen, että sinä voisit pitää minusta enemmän kuin Kristiinasta? Hän oli paha ja kavala sinua kohtaan — minä olen kulkenut sinun perässäsi kuin pieni sylikoira koko ajan." Simon siirsi hänet polveltaan, nousi ja otti hänen kätensä omiensa väliin:
"Älä puhu enää sisarestasi — sillä tapaa. Ymmärrätköhän sinä itsekään mitä sanot? Etkö usko minun pelkäävän Jumalaa — voitko luulla, etten minä tahtoisi pysyä erilläni häpeästä ja pahimmasta synnistä tai etten muistaisi lapsiani ja sukuani ynnä ystäviäni? Minähän olen miehesi, Ramborg — älä unohda sitä äläkä siis puhu minulle noin —"
"Tiedän, ettet sinä ole loukannut Jumalan lakeja tai kunnian vaatimuksia —"
"En ole milloinkaan puhunut sisarellesi yhtään sellaista sanaa tai koskenut häneen kädelläni tavalla, josta en voisi vastata viimeisenä päivänä — sen minä vannon Jumalan ja Pyhän Simon Pietarin kautta —"
Ramborg nyökkäsi ääneti.
"Luuletko sinä, että sisaresi olisi kohdellut minua niin kuin hän on kohdellut, jos hän olisi ajatellut minun rakastavan häntä syntisin himoin? Et silloin tunne Kristiinaa."
"Hän ei ole milloinkaan ajatellut himoitseeko häntä joku toinenkin kuin
Erlend. Hän muistaa tuskin, että me olemme lihaa ja verta mekin —"
"Siinä sinä sanoit totuuden, Ramborg", vastasi Simon rauhallisesti. "Mutta silloinhan sinä ymmärrät itsekin, miten mieletöntä sinun on kiusata minua mustasukkaisuudella."
Ramborg veti pois kätensä.