"En minä huoli hänestä", vastasi Gaute, "sillä olen kuullut, että punainen tukka ja petäjämetsä viihtyvät laihassa maassa — mutta sinustahan punainen tukka on kaunis —"
"Ei tuo sananparsi sovellu naisiin nähden, poikani", sanoi Erlend nauraen. "Punatukkaiset naiset ovat usein valkeapintaiset ja pehmeät käsitellä —"
Isä nauroi hillittömästi, mutta Kristiina vihastui; tuo oli hänen mielestään kevytmielistä puhetta moisten nulikkani kuultavaksi. Hän muisti myös samassa Sunniva Olavintyttärellä olleen punaisen tukan, vaikka hänen ystävänsä kutsuivat sitä kullankarvaiseksi. Silloin virkkoi Gaute:
"Ole iloinen, etten minä sano, etten uskalla synnin tähden. Pääsiäisen jälkeisenä valvontasunnuntaina sinä istuit Aastan kanssa kymmenysaitassa koko ajan, kun me tanssimme kirkkomäellä — tottahan sinä siis pidät hänestä —"
Naakkve oli juuri lentämäisillään veljensä niskaan, kun Kristiina tuli ulos. Gauten mentyä kysyi äiti toiselta pojaltaan:
"Mitä se Gaute sanoi sinusta ja Aasta Audunintyttärestä?"
"Taisittehan te kuulla joka sanan", vastasi poika; hän punastui ja rypisti vihaisesti kulmiaan.
Kristiina sanoi närkästyneenä:
"On sekin laitaa, ettette te osaa viettää yhtään valvontayötä tanssimatta ja juoksentelematta jumalanpalvelusten välillä. Emme me tehneet niin minun nuorena ollessani —"
"Mutta tehän olette itse sanonut, äiti, että silloin kun te olitte neito, oli isoisäni tapana laulaa toisten tanssiessa kirkkomäellä —"