"Kyllä minä pidän sinun muistisi tuoreena", nauroi Einar kuten ennen.
Jälleen Olav näytti aikovan nousta, mutta Arnvid veti hänet takaisin penkille.
"Noinko sinä pidät kunnon veljille antamasi lupauksen", sanoi hän
Einarille. "Tässä talossa on pakko pysyttää rauha!"
"Enkö minä sitten ole rauhallinen! Tottahan tässä saa laskea pientä pilaa, sukulaismies!"
"En minä tiennyt olevani sukulaisten parissa", mutisi Arnvid vihoissaan.
"Mitä sinä sanoit?"
Arnvid ei ollut sukua Tore Hofin ja Borghildin, tämän jalkavaimon, jälkeläisten kanssa, mutta pisto sattui häneen sittenkin; hän vilkaisi Kolbeininpoikien seuralaisiin ja maallikkoveljeen, joka kuunteli uteliaana palvellessaan pöydässä istujia.
"Täällä on paljon sellaisia, jotka eivät ole sukulaisia —.".
Nyt käski Haftor Kolbeininpoika veljeään vaikenemaan "— vaikka me sisällä olijat tunnemmekin Einarin ja tiedämme hänen käyvän kiusanhaluiseksi juovuksissa ollessaan. Mutta näytä sinä Olav olevasi aikamies —; nyt kun sinä aiot ruveta leikkimään isäntää, ei kelpaa, että annat Einarin näykkiä itseäsi kuten ennen pikkupoikana — jolloin itkit vihasta —."
"Itkin vihasta —". Olav puhkui suuttumuksesta. "Sitä minä en ole tehnyt koskaan! Ja mitä tulee siihen, että rupeaisin leikkimään isäntää — niin en ole ymmärtänyt leikiksi sitä, että aion lähteä kotiini ja ottaa haltuuni tilukseni —."