"On vain merkillistä", sanoi Ingunn hiljaa, "ettei enosi tahtonut tehdä enempää sinun hyväksesi — kun hänellä ei ole muita lapsia elossa kuin se nunna?"
"Ehkä olisi tehnyt — jos olisin tahtonut jäädä Tanskaan. Mutta sanoin aina, etten tahtonut. Ja hän huomasi kyllä, että kaipasin takaisin tänne."
Hetkisen kuluttua kysyi Ingunn:
"Nuo ystäväsi — siinä kaupungissa, minkä mainitsit — mitä väkeä ne ovat?"
"Ooh, ei mitään", vastasi Olav. "Ravintolavieraita. Kävin usein siinä kaupungissa enon asioilla — myymässä karjaa tai muuta sentapaista —."
Ingunn silitti yhä hänen hiuksiaan.
"Suukon sinä kuitenkin voit suoda minulle!" Olav nousi polvilleen, syleili häntä rajusti ja painoi suudelman hänen huulilleen.
"Voit ottaa niin monta kuin tahdot", kuiskasi Ingunn hänen rinnaltaan.
Kyyneleet tulvahtivat silmiin hänen tuntiessaan Olavin rajuja ja kuumia
suudelmia kaikkialla kasvoillaan ja kaulallaan. "Niin monta kuin tahdot
—. Olisit voinut saada suukon joka päivä —!"
"Pelkäänpä, että silloin olisin tullut kovin tyytymättömäksi —!" Olav nauroi kurkkuunsa. "Oma Ingunnini!" Hän taivutti Ingunnin taapäin niin, että hänen niskansa tuli lähelle maata. "Mutta nyt ei kestä enää kauan, ennen kuin —" kuiskasi hän.
"Meidän täytyy lähteä", sanoi hän sitten ja päästi Ingunnin käsistään. "Mitähän Magnhild-rouva mahtanee ajatella, kun poistuimme tällä tavoin kartanosta!"