Sisarukset jäivät kahden kesken Aasan tupaan, ja Tora sytytti vihityn kynttilän, jota he polttivat vielä joka yö. Ingunn istui sängyn laidalla selin lapseen. Eirik makasi tyytyväisesti äännellen seinän puolella.
"Ingunn — älä tee niin", sanoi Tora vakavasti. "Älä lähetä lasta luotasi tuolla lailla. On synti tehdä niin, kun ei siihen ole pakkoa."
Ingunn oli vaiti.
"Se hymyilee —", sanoi Tora valaisten poikaa kynttilällä. "Katso poikaasi, Ingunn — se osaa jo hymyillä — voi, miten herttainen ja kultainen se on —."
"Olen jo huomannut sen", sanoi Ingunn. "Se on hymyillyt monta kertaa viime päivinä."
"En ymmärrä, miten voit tehdä niin —."
"Etkö ymmärrä, etten tahdo viedä tuota lasta Olavin katon alle — ja pyytää häntä kasvattamaan karanneen papinkokelaan jälkeensä jättämää lasta."
"Etkö häpeä puhua tuolla tapaa omasta lapsestasi!" sanoi Tora järkyttyneenä.
"Kyllä häpeänkin."
"Ingunn — ole varma siitä että saat katua kaiken ikäsi sitä tekoa että möit lapsesi toiselle."