Lapsi makasi sängyssä parkuen; Ingunn meni nostamaan sen syliinsä. Arnvid huomasi, minkä oli huomannut jo ennen, että vaikka Ingunn piteli pienokaista varoen ja näkyi pitävän siitä, oli kuin hän ei koskaan olisi liikuttanut sitä tuntematta pientä vastenmielisyyttä; ja kun hän joutui itse sitä vaalimaan, hän teki sen hyvin kömpelösti. Eirik olikin kova huutamaan, oli levoton ja inisi alati ollessaan äitinsä käsissä; vain hetkeksi se viihtyi päästyään rinnoille. Tora sanoi sen johtuvan siitä, että Ingunn oli niin masentunut ja rauhaton, mistä syystä häneltä lähti vain vähän maitoa. Ja Eirik oli aina nälkäinen.
Nytkin se lakkasi pian imemästä ja itkeä vikisi kiskoessaan tyhjää rintaa. Ingunn huokasi hiljaa; sitten hän sulki vaatteensa, nousi ja alkoi astua edestakaisin poikaa kantaen. Arnvid katsoi heitä.
"Suostuisitko siihen, että ottaisin poikasi kasvatikseni", hän kysyi. "Otan sen luokseni ja koetan olla sille samanlainen isä kuin omille pojilleni."
Ingunn ei vastannut heti, mutta sanoi sitten:
"Tiedän, että olisit sille hyvä kasvatusisä. Ja olet kyllä voinut odottaa toisenlaista kiitosta kaikesta siitä ystävyydestä, mitä olet osoittanut minulle. — Jos kuolen, silloin saat ottaa haltuusi Eirikin — ja se on helpottava viimeistä hetkeäni."
"Nyt et saa puhua noin", sanoi Arnvid koettaen hymyillä. "Nythän juuri olet päässyt hengenvaarasta."
* * * * *
Eirikin ollessa kuuden viikon vanha tuli Bergiin se vaimo, jonka kanssa Magnhild oli sopinut aikaisin keväällä lapsesta, jonka piti syntyä salaa täällä Bergissä ja joka hänen piti ottaa kasvatiksi. Mutta huhut Ingunnista olivat ehtineet levitä jo kauas. Arvailtiin kilvan, kuka saattoi olla lapsen isä — mutta useimmat arvelivat siksi tuota islantilaista, joka oli käynyt niin usein Bergissä viime kesänä — ja tämä oli sitten hävinnyt, lähtenyt arvattavasti vaimon rikkaita sukulaisia pakoon. Ja aiottu kasvatusäiti, Hallveig nimeltään, tuli nyt eräänä iltana Bergiin kysymään, mitä tuon lapsen suhteen aiottiin tehdä — hän ei ollut sitten saanut mitään tietoa asiasta.
Ennen kuin Magnhild keksi mitä vastata, ilmestyi Ingunn siihen sanoen olevansa lapsen äiti; Hallveig sai ottaa sen mukaansa. Hallveig katsoi Eirikiä ja kehui sitä kauniiksi lapseksi; ruokaa odotellessaan hän nosti sen syliinsä ja laski sen rinnoilleen.
Ingunn seisoi vieressä katsellen miten Eirik imi — tämä taisi olla ensi kerta sen lyhyen elämän aikana, jolloin se sai syödä tarpeekseen. Sitten Ingunn kantoi lapsen sänkyyn, mutta vaimo vietiin toiseen rakennukseen nukkumaan. Tarkoitus oli, että hän ratsastaisi pois seuraavana päivänä aamun koitteessa, ennen kuin kukaan talon väestä heräisi.