Te lucis ante terminum
Rerum Creator poscimus
Ut pro tua clementia
Sis præsul et custodia.
Procul recedant somnia
Et noctium phantasmata;
Hostemque nostrum comprime,
Ne polluantur corpora.
Præsta, Pater piissime,
Patrique compar Unice,
Cum Spiritu Paraclito
Regnans per omne sæculum.
1. Ennen kuin päivä sammuu, rukoilemme me sinua, maailman Luoja, että olisit johdattajamme ja varjelijamme.
2. Pois väistyvät haaveet ja yön harhanäyt, vie kauas vihollisemme, ettei ruumiimme tahraantuisi.
3. Oi, kuule meitä, laupias Isä ynnä Ainosyntyinen poika, Isän kaltainen, joka Pyhän Hengen, Lohduttajan kera, hallitset iankaikkisesti.
(Ambrosiaaninen hymni 7:nneltä vuosisadalta.)
Tämän hän tunsi, Arnvid Finninpoika oli usein laulanut sitä kotona iltaisin, ja hän ymmärsi myös suunnilleen, mitä sanat merkitsivät norjaksi. Hiljaa hän painui polvilleen penkin eteen ja kasvot ristiinliitettyjä käsiä vasten painettuina luki iltarukouksensa.
Taivas oli peittynyt pilveen, kun he lähtivät rantaan; harmaita hattaransiekaleita ajelehti korkealla, ja vuono oli lyijynharmaa, tummien vihurijuovien halkoma. Molemmilla rinteillä kasvavat metsät seisoivat pimeyttä uhoavina.
Vieraat miehet tarjoutuivat soutamaan, ja Olav kävi istumaan perään Ingunnin viereen. Heillä oli toinen vauhti nyt, kun nämä kaksi talonpoikaa vetivät pitkiä, nasevia vetoja, mutta Olav ei tuntenut sen loukkaavan pahasti miehenylpeyttään — teki niin hyvää saada istua ja antaa toisten soutaa.