Olav oli pitänyt Bjørnistä, kun tämä tuli tarjoamaan palvelustaan, ja hän piti tästä edelleen. Mutta hän ymmärsi, ettei Bjørnistä pidetty paikkakunnalla. Hänen vaimonsa, Gudrid, kävi Hestvikenissä tavan takaa; Bjørn ei näkynyt ilostuvan hänen tulostaan ja hän kävi harvoin kotonaan. Olav huomasi myös pian, että Gudrid oli mitä liukkain juoruämmä, joka mieluummin juoksenteli talosta taloon pusseineen kuin hoiti kotiaan. Rundmyrissä ei myöskään ollut niin huutavaa köyhyyttä kuin hänen sanoistaan olisi voinut päätellä; Bjørn huolehti omistaan paremmin kuin Gudrid väitti, lähetti sinne milloin lihaa milloin kalaa, jopa jauhojakin, ja heillä oli lehmä ja vuohi. Mutta Olav oli kutsunut eukkoa kasvatusäidiksi, eikä tätä nyt käynyt lähettäminen talosta ilman antia. Olavia harmitti, että hän oli joutunut tähän välikäteen — hän ymmärsi Bjørnistä tuntuvan pahalta, tämä kun oli ikään kuin talon renkien päällysmies, että hänen vaimonsa kävi tuolla tapaa pyytämässä almuja.
Olav oli alkanut tuntea vetoa vanhempien miesten seuraan. Hän oli tietämättään kaivannut poikavuosinaan jotakuta, joka olisi viitsinyt opettaa ja ohjata häntä. Hän oli nyt hyvin alamainen ja kunnioittava vertaisiaan vanhempia miehiä kohtaan ja avulias ja palvelevainen iäkkäitä köyhiä kohtaan, ja hän otti kärsivällisesti vastaan näiden neuvot ja noudatti niitä, sikäli kuin ymmärsi ne järkeviksi. Olav olikin itse harvapuheinen joutuessaan vieraiden seuraan — mutta vanha väki sai helposti jutun sujumaan hänen tarvitsematta sanoa montakaan sanaa joukkoon tai kuunnella joka hetki. Ja nämä pitivät kovin nuoresta Hestvikenin isännästä.
Ikäistensä parissa hänestä kyllä pidettiin myös kohtalaisesti, vaikka jotkut tuumivat, ettei hänen parissaan juuri syntynyt leikki ja ilonpito; ja muutamat epäilivät hänen hiljaista, säveää käytöstään ylpeydeksi. Mutta toiset sanoivat vain, että hänen elämänsä oli hiukan raskasta ja ettei hän ollut erityisen älykäs. Siitä kuitenkin kaikki olivat yhtä mieltä, että Olav ja hänen vaimonsa olivat harvinaisen kauniita molemmat ja osasivat esiintyä säädykkäästi vieraissa käydessään.
* * * * *
Eräänä lauantaina, iltasen aikaan, tulivat Olav ja Bjørn talon molempien renkien kanssa laiturilta. Silloin he näkivät ratsujoukon ajavan esiin Kverndalenin metsiköstä ja karauttavan mäkeä ylös taloa kohti. Siinä oli kaksi miestä ja kolme neitoa, joiden pellavanvaalea tukka hulmusi hajallaan satulaan asti ja joilla oli yllään punaista ja sinistä. Näky oli kovin kaunis niityn heleää vihantaa vasten — ja Olav ilostui suuresti tuntiessaan Arnentyttäret.
Hän syleili ja suuteli heitä iloisesti auttaessaan heidät alas hevosen selästä, ja sitten hän vei heidät vaimonsa luo, joka seisoi ovella lausuen vieraat tervetulleiksi hiljaisella tavallaan.
Neidot eivät olleet päässeet tuliaiskemuihin, ja pyhien jälkeen piti kahden nuoremman palata kotiin isänsä luo; nyt oli pappi lähettänyt heidät tänne tervehtimään sukulaisensa vaimoa ja tuomaan tälle lahjoja. Papin rengit saattoivat neitoja, ja kun he ratsastivat Skikkjustadin ohi, tahtoi kartanon poika liittyä heidän seuraansa; hän oli puhunut Olavin kanssa joistakin kaupoista viikko sitten.
Olav nousi aitanparveen, riisui pois kalavaatteensa ja pukeutui pyhätamineihin. Hän iloitsi siitä, että nämä nuoret sukulaisneidot olivat tällä seudulla, siten ei Ingunnin tarvinnut olla niin yksin. Hän oli kuullut huhuttavan, että sira Benedikt ja Skikkjustadin Paal olivat ajatelleet naittaa toisilleen Signen ja Baard Paalinpojan, ja näytti siltä, kuin ei nuorilla olisi ollut mitään sitä vastaan; jos tuo kauppa saataisiin syntymään, olisi siitä hupia Hestvikenin parillekin.
Ulkona oli tyyni ja kylmä; ilman vaalea selkeys ennusti yöhallaa. Sisälläkin oli kylmä — täytyi panna lujasti puita lieteen. Syönnin jälkeen nuoret koettivat leikkiä vähän aikaa pihamaalla, pimeän tuloon asti, saadakseen lämpimän ruumiiseensa. Mutta Ingunnia ei saatu mukaan. Hän istui vaippaan kääriytyneenä ja oli viluisen näköinen; hän oli niin hiljainen kuin olisi ollut pahoillaan jostakin. Olav poistui silloin myös tanssista ja meni istumaan vaimonsa viereen — ja sitten tulikin niin pimeä, että kaikki lähtivät sisään. Nyt nuo kolme sisarta panivat alkuun monenlaisia kujeita, arvoituksia ja leikkejä, joita saattoi leikkiä sisällä, ja heillä oli hyvät lauluäänet. He olivat joka suhteessa säädykkäitä ja hyvän kasvatuksen saaneita neitoja. Mutta Ingunn oli jatkuvasti huonotuulinen, eikä Olav voinut olla oikein iloinen, kun hän ei ymmärtänyt, mikä vaimoa vaivasi.
Olav kietaisi kätensä Torunnin ympärille ja vei hänet Ingunnin luo. Torunn ei ollut vielä kolmeatoista, mutta sievä ja hilpeä lapsi. Mutta ei hänkään saanut talon emäntää vilkkaammaksi.