"Nyt sinä valehtelet, poika", sanoi Olav ankarasti. "Olen katsonut tänne koko ajan, eikä täällä ole ollut ketään."
"Ne juoksivat pakoon, kun sinä tulit, sillä ne pelkäsivät viikatettasi."
"Minne ne sitten menivät — minne ne juoksivat?"
"Kotiinsa kai."
"Kotiinsa — missä niiden koti on?"
Eirik katsoi isäänsä miettivästi, aivan kuin hiukan peloissaan. Sitten hänen kasvonsa kirkastuivat, ja hän kysyi innokkaasti: "Mennäänkö me sinne, isä?" ja hän ojensi kätensä.
Olav ripusti viikatteensa oksalle ja sanoi: "Mennään sitten."
Eirik talutti hänet kartanolle, ulos pihasta ja edelleen rakennusten länsipuolella olevia kalliopaasia kohti, mistä näkyi vuonolle.
"Ne ovat varmaan tuolla", sanoi hän osoittaen alus rantaan syvällä heidän allaan.
"En minä näe ketään", sanoi Olav tuimasti.