"Älä sure Audunia, Ingunn. On parempi, että Jumala otti luokseen tuon viattoman karitsansa, joka ei ollut syntynyt muuhun kuin kantamaan kaikkien meidän syntiemme taakkaa."
Ingunn ei vastannut mitään. Hän kääntyi pois ja lähti menemään takaisin taloja kohti, hiljaa, kumarassa. Rakennusten luona Eirik tuli juosten häntä vastaan — ja Olav näki, miten äiti hillitsi häntä tarttuessaan hänen käteensä ja taluttaessaan hänet mukanaan pois.
XI
Toisena kesänä, vuosi Audunin kuoleman jälkeen, Olav ja Ingunn oli kutsuttu taikoihin erääseen taloon ylempänä rinteellä; heillä oli Eirik muassaan. Poika oli nyt seitsemän vuoden ikäinen ja hän yltyi helposti vallattomaksi silloin kun hänellä oli hauskaa.
Illalla, lopetettuaan työt, istui talkooväki mäellä sen rakennuksen lähellä, jolle oli pantu kattoa. Jotkut nuorista alkoivat silloin tanssia. Eirik ja pari muuta pikkupoikaa juoksentelivat meluten ympärillä; he olivat pyörällä oluesta — ja niin he juoksivat suoraan kohti tanssiketjua, tahtoen katkaista sen huutaen ja nauraen. He puikkivat vanhempien ihmisten välissä, tuuppivat milloin mitäkin ja keskeyttivät aikuisten puheet. Olav oli nuhdellut Eirikiä monta kertaa, lopuksi ankarasti — mutta se auttoi vain hetkeksi kerrallaan.
Ingunn ei ollut huomannut sitä — hän istui vähän kauempana seinän luona parin muun emännän kanssa. Yhtäkkiä Olav seisoi hänen edessään; hän tempasi Eirikin mukaansa ja nosti hänet kauluksesta ilmaan, niin että poika jäi riippumaan hänen kädestään kuin koiranpentu niskanahastaan. Olav oli punainen ja vähän päihtynyt — olut vaikutti häneen voimakkaasti silloin, kun hänen unettomuuskautensa oli kestänyt hyvin kauan.
"Pidä kurissa poikasi, Ingunn", sanoi hän vihaisesti ravistellen Eirikiä. "Minua hän ei tottele ellen lyö häntä — pidä sinä hänet, sinullehan hän kuuluu —."
Hän nakkasi pojan maahan, niin että tämä melkein tuupertui äitinsä syliin. Sen jälkeen Olav poistui taas.
Illalla, kun miehet aterian jälkeen istuivat tuvassa juomassa, alkoi joku kertoa satuja. Ja sira Hallbjørn kertoi Jøkulin tarinan:
"Rikas kauppias lähti kotoaan ja viipyi poissa kolme talvea. Mutta taisipa hän ihmetellä löytäessään kotiin tultuaan vaimonsa vuoteessa, kuukauden vanha poikalapsi vierellään. Mutta kauppamiehen vaimo oli kekseliäs ja ovela nainen ja sanoi: