Naisten tyynnytellessä vaikeroivaa lasta, pannessa hänet vuoteeseen ja juottaessa hänelle vahvistusjuomaa istui Olav penkillä. Nyt vasta hän tunsi tuskaa palohaavassa — ja hän oli häpeissään ja vimmoissaan, että oli saattanut käyttäytyä niin järjettömästi — pahoinpidellä itseään kuin mielipuoli.
Torhild toi hänelle kupillisen munanvalkuaista ja tuhniorasian ja aikoi ruveta hoitamaan Olavin kättä, silloin Ingunn otti tytöltä tavarat, työnsi hänet syrjään ja sanoi:
"Hoidan itse mieheni, Torhild — mene sinä ulos, hae ruohotupsu ja pyyhi veri pois pöydältä."
Olav nousi ja ravisti itseään aivan kuin olisi tahtonut työntää pois molemmat naiset.
"Antakaa olla — kyllä saan itsekin tämän vertaisen —", hän sanoi ärtyisästi. "Tuokaa te toisia vaatteita näiden rikkinäisten sijaan."
* * * * *
Eirik parani nopeasti; jo viikon kuluttua hän istui pöydässä ja söi hyvällä ruokahalulla herkkuja, joita äiti kantoi hänelle. Näytti siltä, kuin hän pääsisi kärpänpuremasta pahemmitta vaurioitta, ainoastaan oikean käden pikkusormen menetyksellä.
Olav ei alussa tahtonut osoittaa, että käsivarressa oleva palohaava kiusasi häntä. Mutta sitten sitä alkoi särkeä ja hänen täytyi panna käsivarsi siteeseen. Sen jälkeen hän sai kuumetta, päänkipua ja oksennuskohtauksia, ja viimein hänen täytyi paneutua sänkyyn ja antaa erään lääketaitoisen miehen hoitaa haavaansa. Tätä kesti adventin vaiheille saakka, ja Olav oli mitä äreimmällä tuulella. Ensimmäistä kertaa heidän yhteen jouduttuaan hän oli ynseä Ingunnia kohtaan, puhui tälle kaiken aikaa tylyllä äänellä, eikä sietänyt toisten puhuvan siitä, miten hän oli tullut vikuuttaneeksi itseään. — Talonväki huomasi hänen myös olevan nyreissään siitä, että vaimo taas oli raskaana.
Kun Eirik oli päässyt jalkeille ja liikkui ulkona, puhui hän alati onnettomuudestaan. Hän oli sanomattoman ylpeä silvotusta kädestään ja näytteli sitä kirkonmäellä jokaiselle, joka viitsi nähdä, Hestvikenin ihmisten ollessa ensi kertaa kirkossa sen jälkeen. Hän kerskui kauheasti sekä isäänsä että itseään; he molemmat olivat tehneet urotyön, ja itse hän oli ollut niin kärsivällinen; jos hänen sanoihinsa oli uskomista, ei hän ollut äännähtänytkään tuon miehuusnäytteen aikana.
"Tuo poika on itse isästä perkeleestä, niin kauheasti hän valehtelee", sanoi Olav. "Sinun käy vielä huonosti, Eirik, ellet heitä pois tuota huonoa tapaa."