XII
Blasiuksen-messun aikaan saivat hestvikeniläiset vieraan, jota he eivät osanneet odottaa: Arnvid Finninpoika ilmestyi taloon eräänä päivänä. Olav ei ollut kotona, eikä häntä odotettu kotiin ennen kuin pyhien jälkeen.
Olav oli iloisen näköinen astuessaan sisään ystävän seurassa —
Arnvid oli lähtenyt häntä vastaan mäelle. Hän otti Ingunnin tarjoaman
olutkulhon ja lausui vieraan tervetulleeksi. Mutta sitten hän näki
Ingunnin itkeneen.
Arnvid sanoi tuoneensa hänelle raskaan sanoman — Bergin Tora-emäntä oli kuollut syksyllä. Mutta kun Olav kuuli Arnvidin olleen talossa jo monta päivää, ihmetteli hän hiukan, oliko Ingunn voinut itkeä tuolla lailla koko ajan. Eiväthän he olleet kovin läheiset toisilleen. Vaikka olihan Tora Ingunnin ainoa sisar. Ja ehkä hän oli herkkäitkuinenkin nykyään.
Ingunn toivotti hyvää yötä heti illallisaterian jälkeen. Hän otti Eirikin mukaansa ja lähti ulos — aikoi nukkua pienessä naisten tuvassa tämän yön, sillä: "Te kaksi tahdotte kai nukkua yhdessä; arvaan teillä olevan paljon puhelemista", hän sanoi.
Olav ihmetteli jälleen: luulikohan Ingunn heillä olevan jotakin erikoista, kahdenkeskeistä puheltavaa? Muutenhan hän olisi voinut nukkua kamarissa.
Ja niin heidän keskustelunsa sujui hyvinkin kankeasti heidän siinä istuessaan ja juodessaan. Arnvid kertoi Toran lapsista — oli sääli, että he olivat kaikki vielä alaikäisiä. Sitten Olav kysyi hänen omia poikiaan, ja Arnvid kertoi näiden tuottavan hänelle iloa: Maunu oli nyt Miklebøn isäntänä; hän oli naimisissa, Steinar oli kihlattu. Finn oli munkkina Saarnaveljien luostarissa; hänellä kerrottiin olevan hyvät lahjat, ja ensi vuonna hänet aiottiin lähettää Pariisin isoon kirkkokouluun.
"Sinä et ole tullut menneeksi uusiin naimisiin?"
Arnvid pudisti päätään. Hän kiinnitti ihmeelliset, tummat silmänsä ystävään, hymyili vienosti ja kainosti kuin nuorukainen, joka puhuu sydämensä ystävästä:
"Aion itsekin liittyä veljeskuntaan heti, kun Steinarin häät ovat ohi."