* * * * *
— Niin, nyt on liian myöhäistä, sanoi hän pilkaten perkeleelle. Kaikki ovat nyt huomanneet sen, koko talonväkeni; nyt sinun ei enää tarvitse mumista korvaani. Pidä suusi. Kyllä sinä minut saat, kun aikasi tulee.
Hänen ympärillään oli tullut niin kammottavan hiljaista. Talonväki tuli äänettömäksi isännän tullessa lähelle. Aterioiden aikana kuului tuskin kuiskausta. Olav istui isännän tuolissa, apuvaimo kantoi sisään ruoan ja jakoi sen ympäri. Kukaan ei voinut huomata pienintäkään eroa hänen käytöksessään; hän liikkui yhtä reippaana ja ahkerana varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan, kulki yhtä suorana ja yhtä ripeästi, vaikka hänestä näkyi jo selvästi, että hän oli raskaana.
Ingunn käänsi kasvonsa seinään päin, kun Torhild tuli sisään.
Uusivuosi oli jo kulunut siksi pitkälle että paasto oli ovella, eikä Olavin ja Torhildin välillä ollut vieläkään mainittu yhtään sanaa siitä, mikä odotti. Mutta eräänä päivänä Olav näki hänen menevän ruoka-aitan parvelle suurusaineita noutamaan. Hän seurasi perästä. Torhild seisoi suolatynnyrin ääressä onkien ylös silavankappaleita ja raapien niiden päältä pinnalle muodostunutta mustaa kuohua.
"Olen ajatellut, Torhild", ryhtyi Olav heti asiaan, — "etten voi tehdä sinun puolestasi paljon. Mutta koetan tehdä mitä voin. Siksi olen tuuminut antaa sinulle tuon tilan, — Aukenin — jonka ostin Hudrheimistä viisi vuotta sitten, ja lupaan pitää sen kunnossa. — Rundmyriä voisin viljellä kuten tähänkin asti sinun ja sisarustesi hyväksi."
Torhild jäi katsomaan eteensä.
"Voi ehkä olla niin, että on parempi, jos en jää Rundmyriin."
"Kai sinusta on hauskempi päästä pois tältä seudulta. Niinkuin asiat nyt ovat", sanoi Olav hiljaa.
"Auken —", Torhild katsoi häneen. "Se ei ole mikään pieni lahja minunlaiselleni naiselle, Olav."