Olav ei tiennyt, mikä aika yöstä oli — räppänä oli suljettu. Pieni rasvalamppu lieden reunalla paloi vielä — oli kai hyvin varhaista.
Isän tarttuessa pienokaiseen tämä vimmastui vielä enemmän ja huitoi pienillä pyöreillä nyrkeillään kirkuen kuin riivattu. Sitten hän pyörähti ympäri, viskautui isän yli ja aikoi purra tätä, mutta ei päässyt oikein käsiksi tämän laihaan poskeen. Eirik nauroi katketakseen.
Sitten tyttönen nipisti kynsillään Olavin silmäluomia — veti niitä pitkiksi, nipisti ja kiskoi, ja tämä huvitti pikku neitoa niin, että hän unohtui siihen — herkesi itkemästä vähäksi aikaa ja kiusasi isäänsä minkä jaksoi. Viimein hän katsoi avuttomasti ympärilleen:
"Liv — missä Liv?", hän ulisi surkeasti.
"Bringlum!" sanoi hän sitten käskevästi.
Eirik tiesi hänen tarkoittavan sillä ruokaa. Olav nousi sängystä, meni kamariin ja palasi sieltä kantaen isoa juustokimpaletta, talon parhaasta juustosta vuoltua, rieskaleipää ja kupillisen puoleksi jäätynyttä maitoa.
Hänen tehdessään tulta lieteen maitokuppi kädessä, jota hän aikoi lämmittää, nousi Cecilia istumaan ja ällisteli siniset kissansilmät pyöreinä tuota vierasta miestä, viskellen leivänkappaleita sinne päin. Juuston hän syödä mutusti niin tarkkaan, että vain kuori jäi jäljelle. "Bringlum", komensi hän uudestaan, viskaten kuoren lattialle.
Olav lähti hakemaan lisää ruokaa tyttärelleen. Tämä söi kaiken mitä sai, ja kun ei ollut enemmän, hän alkoi taas huutaa, tahtoen Livin luo.
Kun maito oli sopivan lämmintä, ojensi Olav kupin tyttärelleen. Tämä joi maidon viimeiseen tippaan eikä tahtonut sitten antaa astiaa käsistään, vaan rummutteli sitä sängynlaitaa vasten. Se oli kaunis astia, aivan ohueksi sorvattu, ja Olav otti sen pois. Cecilia tarttui hänen tukkaansa molemmin kourin ja tukisti häntä — sitten hän iski kyntensä isän kasvoihin ja raapi hänen poskiaan ylhäältä alas terävin pikku kynsin, raapi sydämensä halusta — Eirikin kieritellessä sängyssä nauruun läkähtymäisillään. Hän tunsi sisarensa paremmin kuin isä ja kertoi nyt, että Cecilia oli äkäinen kuin peikko: "hän on raapinut sinut verille, isä!"
Olav nouti enemmän ruokaa, haki kaikki makupalat, mitä ikinä löysi, mutta Cecilia oli nyt kylläinen ja työnsi luotaan kaiken, mitä hänelle tarjottiin. Mikään nunnanalku tämä hänen tyttärensä ei näkynyt olevan.