Nyt Ivar miehineen juoksi varustuksen yli sillalle. He puhdistivat sen äkkiä — sillä kertaa. Ja ruotsalaiset vetäytyivät takaisin pellolle ampumamatkan ulkopuolelle.
Olav nosti kypäriään vilvoitellakseen hetkisen — hiljaisuuskin tuntui rauhoittavalta kosken kohinassa, jonka taistelun melske oli voittanut. Ja nyt hän huomasi, etteivät vaatteet tarttuneetkaan ruumiiseen hiestä, sillä hirvennahkapanssari oli halki vatsan kohdalta ja oli aivan veressä, mutta hänestä tuntui kuin hän olisi saanut vain pienen naarmun.
Porras-aukosta pistihe kypäri näkyviin — sira Hallbjørn kiipesi sinne:
»Montako teistä on hengissä? — Menkäähän te nyt pois, me otamme vastaan uuden hyökkäyksen tuorein voimin.»
»Eipä täällä ole oikeastaan mitään, millä ottaa hyökkäystä vastaan, sira Hallbjørn.»
He näkivät miehiä tulevan peltoa pitkin Forsin mökeistä; he kantoivat jotakin.
»He yrittänevät sytyttää linnakkeen tuleen», Olav virkkoi. »Meidän on puolustauduttava niin kauan kuin mahdollista.»
»Ivar on asettanut sytykkeet kuntoon varustusten puolella», pappi virkkoi.
»Silloin silta palaa loppujen lopuksi. Ja niin voivat kummatkin seisoa omalla rannallaan laulaen taistelulaulujaan» nauroi Olav. »Ja silloinhan on käynyt paremmin kuin mitä luultiinkaan.»
Pellolla toitotettiin joukot kokoon. Olav kumartui ja nosti pystyyn keltaisen Olavin lipun, joka oli revitty maahan — vaate oli veressä: