Mutta kului viikon päivät, ennenkuin Olav sai tilaisuuden puhua Aslakille asiasta. Hän piti molempia nuoria, salassa silmällä. Mutta hän ei huomannut heidän olevan keskenään sen parempia ystäviä kuin muukaan talon väki. Hän lohduttautui sillä, että hän oli sinä aamuna sillalla erehtynyt.
— Lauantai-iltana oli Olavin määrä mennä miesten kanssa saunaan, naisten piti ottaa kodassa ammekylpyä; he olivat valmistaneet katajanmarjajuomaa. Olav meni miesten kanssa pihan poikki; silloin Cecilia huusi kodan ovelta Aslakia.
Isä hätkähti huomatessaan tytön tietävän vieraan oikean nimen—.
Aslak riensi tytön luo, otti kaksi ämpäriä ja juoksi Olavin ohi. Ilta-auringon kullassa hän juoksi kevein askelin nurmikon poikki lähteelle. Hän oli iso, solakka ja notkea, kaunis ja iloinen nuorukainen; hänen punertava, kihara tukkansa hohti kauniisti ilta-auringossa.
Olav pysähtyi. Cecilia tuli jälleen takkahuoneen ovelle. Hän oli riisunut hameensa ja seisoi nyt alusnuttusillaan; se oli sininen ja laskeutui runsasryppyisenä hänen pieniin, paljaisiin jalkoihinsa asti, joita hän nosteli lakkaamatta toista toisen päälle, sillä paasi oli varjossa jääkylmä. Vettä odotellessaan hän avasi palmikkonsa, levitti tukkansa ja suori sitä, niin että se ympäröi hänen kasvojaan ja käsivarsiaan pilven tavoin.
Aslak saapui vesiämpäreineen. Nuoret vaihtoivat jonkin sanan, joita Olav ei kuullut, mutta Cecilian kasvoille lehahti jälleen sama uusi, suloinen kirkkaus, ja Aslak palasi hymyillen.
* * * * *
Maanantai-iltana Olav meni Aslakin luo pajaan ja sanoi hänelle:
»Sinä halunnet jo lähteä kotiin, Aslak — sinun asiasihan on nyt selvä. Ja minun mielestäni sinun olisi käytettävä hyvää ilmaa, niin kauan kuin se kestää —. Sinä taidat tarvita ratsastukseen neljä päivää?»
Aslak laski pois kädestään pitelemänsä esineen ja katsoi vanhempaan mieheen: