Hän ei tavallaan uskonutkaan heitä niin hienoiksi ja puhtaiksi kuin mielessään kuvitteli. Jørund sanoi asian toisinpäin, ja hän oli heidän pariinsa yhtä tervetullut uin muihinkin paikkoihin. Ja Jørund kertoi laskevansa leikkiä ja lähentelevänsä heitä — he pelkäsivät vain yhtä, sanoi ivallisesti — muuten he kyllä sallivat nuorukaisen käyttäytyä heitä kohtaan rohkeasti.
— Tämä oli yksi niitä piirteitä, joista Eirik ei ystävässään pitänyt — että hän saattoikin puhua sillä lailla neitosistaan. Silloin Eirikiltä meni halu koettaa heidän parissaan onneaan — hän ei tiennyt itsekään, ettei hän halunnut panna omia hyviä ajatuksiaan hyvistä naisista koetukselle. Olihan niitä toisiakin yllin kyllin olemassa.
Mutta asian laita oli sellainen, että kaikki neitoset olisivat mielellään menneet Jørundin kanssa naimisiin — Jørund ei milloinkaan unohtanut tuoda esille kuka hän oli: hän oli Gunnarsbyn poikia ja hän oli lähtenyt palvelukseen vain katsellakseen maailmaa ennenkuin asettui kotiin taloa asumaan. Hänellä ei ollut sen tarkempia tapoja kuin Eirik Olavinpojallakaan, hän ei sen tarkemmin katsonut, kenen kanssa ryypiskeli, ja päästyään käsiksi neitosiin ja sensellaisiin leikkikaluihin tuli hän kerrassaan hulluksi, — mutta hänellä oli useimmiten onni myötä — eikä sentään kukaan unohtanut, ettei Jørund ollut sen vähempi kuin kuninkaan nuori asemies, vaikkakin hän oli astunut sellaisen herran palvelukseen, jonka seurueeseen kuuluvat saivat viettää vapaampaa elämää —. Mutta Jørund ei ollutkaan lähtenyt kotoaan ollen riidassa omaistensa kanssa.
Eirikin alitajunnassa asusti ajatus, että hän kyllä kerran lopettaa tällaisen ryövärielämän. Hän palaisi kerran isäinsä maalle ja sopisi isänsä kanssa, pääsisi jälleen Hestvikenin perillisen asemaan. Ja silloin hän luultavasti myöskin menisi naimisiin — isän asiaksi jäisi katsoa hänelle sopiva morsian.
* * * * *
Eirik oli ratsastanut pitkin paikkakuntaa, käynyt tervehtimässä sukulaisemäntää Una Arnentytärtä ja tavannut muitakin tuttuja. Illalla Eirik mainitsi kotonaan, että huomenna on siellä pohjoisrannalla olevalla leikkipaikalla tanssit, siellä, jonne aina kesäisin sekä etelä- että pohjoispuolilta nuoriso tapaa kokoontua.
»Cecilia saanee tulla meidän kanssamme sinne?»
Olav vastasi:
»Nämä lapset ovat tottumattomia kulkemaan sellaisissa paikoissa. Emmekä me jaksa lauantai-iltana valvoakaan niin kauan — meillä on pitkä kirkkomatka —.»
Eirik pani vastaan: oli paljon muitakin yhtä pitkän kirkkomatkan takana, ja voisihan levätä messusta kotiin tultua. — Olav mutisi jotakin, kielsi, eikä ollut huomaavinaan, että Cecilia katsoi häneen.